Yliskylänlahden alueen asemakaava on etenemässä seuraavaan vaiheeseen. Edellisellä kierroksella rakennettavaksi suunnitellusta alueesta poistettiin sentään uhanalainen rantalehto, mutta yhä vieläkin kaavasuunnitelmassa katoaa koko (!!!) Tengströminpuiston nimen saanut komeiden vanhojen mäntyjen kangasmetsä ja nykyinen paljon käytetty metsäinen ulkoilutie muuttui autolla läpi ajettavaksi kaduksi. Suuren osan metsästä haukkaa valtava parkkihalli. Suunnitelma on yhä suorastaan brutaali.

Toteutuessaan suunnitelma tuhoaa merkittävästi ja lopullisesti juuri sitä lähiluontoa, jonka merkityksestä tutkimukset puhuvat, ja jota helsinkiläiset ovat kaupungin omissa kyselyissä sanoneen haluavansa priorisoida ja säästää. Tämä rakennettavaksi suunniteltu alue ei ole mikä tahansa metsikkö, vaan keskuspuistomainen liikkumisen, virkistyksen ja yhtenäisen luonnon ydinalue, ja hyvin olennainen osa sitä mitä on Laajasalo.

On tässä vaiheessa melko selvää, että sellaista suunnitelmaa ei ole mahdollista tehdä, jossa metsää ei yhtään menetettäisi. Kun Laajasalontien varteen rakennetaan, väistämättä rakentamista tulee myös jossain määrin tämän metsän päälle. Mutta ne suunnitelman osat, jossa rakentaminen tunkeutuu läpi koko metsän aina ulkoilutiehen asti, tulisi hylätä, ja tehdä suunnitelma uudestaan sellaisena, jossa rakentaminen olisi metsän kohdalta rajattu juuri Laajasalontien varteen. Suunnitelma tarvitsee lisää kunnianhimoa ja kekseliäisyyttä luonnon säästämisen suhteen.

Kaavaehdotus etenee päätettäväksi kaupunginvaltuustoon saakka, mutta nyt sitä käsitellään kaupunkiympäristölautakunnassa. Vihreiden kanavissa tästä on käyty keskustelua, ja viesti lautakunnasta on, että muutoksia suunnitelmaan pidetään epätodennäköisinä, koska monien muiden puolueiden oli vaikea suostua edes edellisellä kierroksella saavutettuun lehdon säästämiseen. Juurisyy näin rajulle suunnitelmalle on monien kyllä jo vanhentuneena pitämässä yleiskaavassa, jossa tälle kohdalle on merkitty hyvin tiiviin rakentamisen ruutu. Tämä virhe pitäisi siis korjata.

Suunnitelmaa vastustetaan kaupunkilaisten keskuudessa laajasti, eikä tätä tällaisena tosiaan voi mitenkään pitää hyvänä. Siksi ei auta kuin pitää tästä meteliä, ja jatkaa vaikuttamista.

Toki vaalitkin ovat tulossa ensi keväänä.

# Mansikkapaikka, Kansallisteatteri, 28.8.2024

⭐⭐

Yleensä teatteriesityksen jälkeen on ravittu olo, vaikka esitys ei nyt olisi osoittautunut mitenkään erityisen loistokkaaksi. Kansallisteatterin Mansikkapaikan jälkeen olo oli pikemminkin läkähtynyt.

Sofi Oksasen kirjoittama näytelmä on kuin joutuisi kuuntelemaan tuttavaa, jonka kanssa ei sinänsä ole asioista kovin eri mieltä, mutta joka siitä huolimatta huutaa tavatessa paatoksellisesti kaikesta siitä pahuudesta, jota maailmassa on havainnut, ja josta jokainen asioita yhtään seurannut on joka tapauksessa joka kipeän tietoinen.

Näytelmän aihepiirihän on ajankohtainen: Venäjä on näytelmässäkin hyökännyt Ukrainaan, sortaa omassa maassaan vähemmistöjä ja paasaa televisiokanavillaan kansalaisilleen vainoharhaista propagandaa. Sofi Oksasen käsikirjoituksessa ja Mika Myllyahon ohjauksessa tästä kaikesta kerrotaan kuitenkin niin sormella osoitellen ja vailla mitään sävyjä, että näytelmä itsessäänkin tuntuu ajoittain kuin kylmän sodan ajan tökeröimmältä propagandalta — varsinkin siinä miten venäläiset roolihahmot – mengelemäinen psykiatri ja omahyväisen hedonistinen uusrikas moskovalaistäti – kuvataan vain kertakaikkisen vastenmielisiksi ja aivan tarpeettoman stereotyyppisiksi.

Näyttämöllepanossakaan ei ole mitään erityisen mainittavaa, Hesari omassa kritiikissään kuvaa sitä ihan oikeutetusti "museaaliseksi puheteatteriksi".

Aiheet – Venäjän hyökkäyssota ja räikeä propaganda, seksuaalivähemmistöjen sorto ja eheytyshoidot, suomalaiseen marjabisnekseen liittyvä ihmiskauppa ja korruptio – ovat sinällään ajankohtaisia, tosia ja tärkeitä, mutta tämä ei nyt tuo niiden käsittelyyn mitään sellaista tasoa, jonka takia niitä kannattaisi käsitellä juuri tämän näytelmän kautta.

Tämä ei nyt ollut oikein onnistunut.

# Lumenkaatopaikka niitylle?

Perussuomalaisten edustaja jakaa julkaisua, jossa kerrotaan lumenkaatopaikan perustamisesta Malmin entisen lentokentän alueelle niityn päälle, ja kirjoituksessa on mainittu #paatostiedote">Helsingin kaupungin ympäristö-ja lupajaoston päätöksentekijänä minunkin nimeni. Ajatus kaatopaikasta niityllä kuulostaa pöyristyttävältä, mutta kuten perussuomalaisilta sopii odottaakin, kirjoituksessa kerrotaan vain osatotuus ja annetaan hyvin harhaanjohtava kuva siitä mistä päätöksessä on kyse.

Tilanne on se, että samalla lentokentän alueella on jo lumenkaatopaikka, ja siellä sulavista lumista syntyville vesille ei ole minkäänlaista suodatusta - ne valuvat sellaisenaan Longinojaan kaikkine mikromuoveineen päivineen. Tämä nykyinen kaatopaikka on päätetty onneksi lopettaa, mutta koska Helsingissä tällaisia ympäristön kannalta huonoja aurattujen lumien säilytys- tai sulatuspaikkoja ollaan lopettamassa siinä määrin, että käsittelykyky on romahtamassa nykyisestä 200 000 kuormasta talvea kohden 50 000 kuormaan, on lumelle pakko löytää muita säilytyspaikkoja. Yksi sellainen on nyt tulossa tuolle toiselle alueelle samalla lentokentän alueella, ja tällä kertaa sen pohjatyöt tehdään kunnolla: sulamisvedet kerätään ja suodatetaan ennen kuin ne valuvat vesistöihin.

Tämä siis parantaa lumien käsittelyn osalta sitä tilannetta, mikä vallitsee tällä hetkellä. Huonoa tässä on se, että ratkaisu on tilapäinen ja se tulee paikalle, jolla kiistatta tällä hetkellä on niittyluontoa. Tämä ei ollut mitenkään läpihuutojuttu jaostonkaan päätöksenteossa, ratkaisua kyseenalaistettiin rankasti ja se jätettiin kahdesti pöydälle lisäselvityksiä varten. Kaupungin lumenhoidon (jota ei ole aiemmin välttämättä kovin pitkäjänteisesti suunniteltu) nykytilasta ja lumistrategiasta (jossa nyt ajattelu on selvästi pitkäjänteisempää, vaikka tilanne on kyllä lumisina talvina haastava) saatu esitys kuitenkin osoitti että tälle ratkaisulle ei nyt valitettavasti ole vaihtoehtoja. Tai on: se että lumia jätetään kaduille, koska niiden säilyttämiselle poissa ihmisten ja liikenteen tieltä ei ole kaupungissa riittävästi tilaa. Vaikka talvet lyhenevät, erittäin lumisten talvien määrän ennakoidaan jatkossa lisääntyvän - ilmastonmuutos lisää äärisäitä.

Lumen säilytystä ei ole otettu Helsingin kaavoituksessa aiemmin riittävästi huomioon, ja siksi - kuten tiedämme - sitä on esimerkiksi kipattu mereen roskineen päivineen. Tämä on onneksi muuttumassa laittomaksi, mutta seurauksena tästä on se, että tila lumelle loppuu useina tulevina talvina Helsingissä kesken ellei oteta käyttöön myös tällaisia tilapäisratkaisuja. Pidempiaikaisia ratkaisuja on onneksi jatkossa tulossa, tämä on selvästi korkealla kaupungin agendalla. Sitä ennen valitettavasti jouduttiin tekemään tällainen tilapäisratkaisu, joka tuskin kenenkään mielestä oli erityisen hyvä ja mieluinen.

Jaoston käsittelyn seurauksena kaupungin pohjaesitykseen kuitenkin lisättiin velvoitteita lumien säilytyksen ympäristövaikutusten tarkemmasta seurannasta ja tämän säilytyspaikan paremmasta maisemoinnista. Ehkä laiha lohtu, mutta jos tämä päätösesitys olisi perussuomalaisten ehdotuksen mukaan hylätty, se olisi johtanut lumisina talvina vakaviin ongelmiin kaupungissa liikkumisen suhteen, kun kaduilta auratulle lumelle ei olisi enää löytynyt kaupungista säilytyspaikkoja.

Perussuomalaisten hylkäysehdotus ja sillä elämöinti on siksi vain silkkaa häpeilemätöntä ja vastuutonta osatotuuksile perustuvaa populismia.

Melkein kaikissa tekoälyn tuotoksissa on niiden hämmästyttävyydestä huolimatta ollut aina jonkinlainen melko vahva keinotekoisuuden hehku, joka on paljastanut niiden olevan oikeasti matemaattisen mallin generoimia. Tämä tällä viikolla beta-versioon julkaistu Udio-musiikkitekoäly on kuitenkin sellainen, jossa sitä tekoälyn muovisuutta on jäljellä enää todella vähän. On sitä, mutta ei enää ole paljosta kiinni.

Pyysin sitä kokeeksi generoimaan muutaman biisin Eino Leinon runoihin, ja kyllähän esimerkiksi tässä Leinon ryyppyrunossa lopputulos parin minuutin työstä on hämmentävän hyvä. "Laulaja" fraseeraa laulunsa todella hyvin, ja vaikuttaa että tekoälyllä on "ymmärrystä" myös sanojen merkityksestä. Yhden sanan ääntämys menee englantilaisittain. Pyysin tyylilajiksi suomalaista tangoa, mitä en saanut, mutta yhtä kaikki kiinnostava biisi.

Tämä Udio on siis varhaisessa betassa, ja promptauksen lisäksi paljon muuten ei voi lopputulosta kontrolloida tai valmista tuotosta muokata. Mutta kun päästään siihen, että valmista luonnosta voi tekoälyavusteisesti myös muokata ja varioida, ollaan pian siinä, että tällaisesta voi tulla vielä myös monikäyttöisempi luovan työn apuväline, eikä vain tällainen hämmentävä teknologiademo.

Sellaisen hittitehdas-tyyppisen touhun tämä kyllä mullistaa. Aidosti uutta luovan inhimillisen luovuuden tämä kehitys kuitenkin samalla myös asettaa ihan erityiseen arvoonsa. Keskivertobulkilla on vaikea jatkossa tekoälyä päihittää.

Tässä vielä pari muuta testivedosta.

Terve Ukraina-runo rap-versiona.

Ryyppyruno Kappeliin päätymisestä

Luulen, että jokainen meistä isänmaallisista ihmisistä rakastaa Suomen metsiä, rantoja, kaupunkeja ja rakennuksia, ja ajattelee että ne ovat monin eri keinoin puolustamisen arvoisia. Niihin olemme kiintyneet, mutta niitäkin enemmän rakastamme Suomen vapautta, mahdollisuuksia, ilmapiiriä ja ihmisiä.

Kun valtaa saaneet autoritäärit haluavat karsia meiltä vapautta, tai ankeuttajat mahdollisuuksia, ne yrittävät tehdä rakkaasta Suomesta vähemmän rakastettavan.

Kuvitteleeko joku, että Venäjältä, Pohjois-Koreasta tai Natsi-Saksasta paenneet eivät olisi olleet kiintyneitä niihin paikkoihin? Kyllä nekin ihmiset isänmaansa maaperää ovat rakastaneet.

Financial Timesin kolumnisti John Burn-Murdoch kirjoitti kiinnostavasta huomiosta: nuorten miesten ja naisten arvomaailma on globaalisti eriytymässä - miehet muuttuvat yhä konservatiivisemmiksi ja naiset taas liberaalimmiksi. Nämä käyrät näyttävät kyllä aika hurjilta.

Stanfordin yliopiston tutkija Alice Evans kommentoikin osuvasti, että Z-sukupolvea ei voikaan käsittää yhdeksi yhtenäiseksi sukupolveksi, pikemminkin Z-sukupolvi voidaan nähdä tässä mielessä kahtena eri sukupolvena.

Sama eriytyminen näkyy kuitenkin myös muuta kuin poliittisia näkemyksiä selvittäneissä aineistoissa. Suomen ev. lut. kirkko julkaisee neljän vuoden välein nelivuotiskertomuksen, joka sisältää aika kattavan suomalaisten arvoja, asenteita ja uskonnollisuutta kartoittavan tutkimuksen. Edellinen nelivuotiskertomus julkaistiin 2020, ja sen keskeisenä havaintona oli merkittävä muutos nuorehkojen, erityisesti millenniaalisukupolveen ("Y-sukupolvi") kuuluvien naisten asenteissa uskontoa kohtaan - tämä ryhmä oli eurooppalaisiin verrokkeihinkin nähden poikkeuksellisen vähän uskonnollista - kun taas miesten osalta muutos ei ollut alkuunkaan näin voimakas.

Viime syksynä taas raportoitiin tutkimuksesta, jossa ilmeni nuorten miesten kasvava uskonnollisuus: 18-24 vuotiaiden nuorten keskuudessa merkittävästi suurempi osa miehistä (42%) kuin naisista (26%) arvioi "kirkon arvojen" vastaavan omia arvojaan. Sama ero ilmeni monissa muissakin saman selvityksen kohdissa, ja vielä toisessakin viime vuonna julkaistussa tutkimuksessa: Joensuun yliopistossa 77 000 rippikoululaiselta kerätyssä aineistossa ilmeni taas poikien tyttöjä voimakkaampi uskonnollisuus.

Sukupuolten välinen ero näkyy toki myös suomalaisessa vaalitutkimuksessa , tosin yksin tämän raportin pohjalta ei voi vielä vetää johtopäätöksiä siitä, onko juuri nuorten segmentissä tapahtunut vastaavia muutoksia.

Sitten toisaalta ei näytä siltä, että nuorten miesten konservatiivuus olisi luonteeltaan aivan samanlaista kuin aiemmilla sukupolvilla. Ainakin se näyttää perinteisten konservatiivisuuden symbolien osalta rikkovan joitain oletuksia: perussuomalaisten presidenttiehdokas oli sivari ja eduskuntaryhmässä on useampiakin homoja.

Sama koskee myös nuorten miesten nousevaa uskonnollisuutta: sekään ei näytä ihan perinteiseltä kirkkokristillisyydeltä. Kirkon tutkimuskeskuksenkin raportissa pohdittiinkin sitä, että miesten nouseva uskonnollisuus olisi tietynlaista individualistista vastakulttuurisuutta:

Siinä, missä naiset samaistuvat vahvemmin kulttuuriseen valtavirtaan, osa miehistä saattaa mieluummin omaksua ”kapinallisen”, vastakulttuurisen position. Jos kulttuuri ja sosiaalinen ympäristö koetaan hegemonisesti sekulaariseksi, he saattavat tuntea vetoa uskonnollisuuteen, joka antaa heille yksilöllisen, valtavirrasta poikkeavan identiteetin. Yksilöllisyys, yhdistettynä vastakulttuurisena uudelleenlöydettyyn uskonnollisuuteen, saattaa selittää sitä havaintoa, että nuorimmissa sukupolvissa miehet osoittavat keskimääräistä suurempaa avoimuutta sekä perinteistä että vaihtoehtoista uskonnollisuutta kohtaan.

Alice Evans nostaa esille seuraavat tekijät toisaalta sukupuolten välisen polarisaation hillitsijänä ja toisaalta sen kiihdyttäjänä.

I suggest,

1. Men and women tend to think alike in societies where there is a.Close-knit interdependence, religosity and authoritarianism, or b.Common culture and mixed gendered offline socialising.
2. Gendered ideological polarisation appears encouraged by: a. Feminised public culture b. Economic resentment c. Social media filter bubbles d. Cultural entrepreneurs.

Kun sekä uskonnollisuutta että poliittisia asenteita kartoittaessa esille tulee samaan sukupolveen liittyvä sukupuolten välinen polarisoituminen, tuntuisi helpolta vetää johtopäätös, jonka mukaan konservatiiviset ja uskonnolliset nuoret miehet olisivat pitkälti samaa joukkoa. Välttämättä asia ei kuitenkaan ole näin suoraviivainen, ehkä edellä esitetynkin pohjaltakin voi olla myös niin kuten kirjailija Antti Hurskainen arvailee, että nuorten miesten nouseva uskonnollisuus ei olisi yksiselitteisesti konservatiivisuutta. Tähän viitataan myös yllä olevassa Kirkon tutkimuskeskuksen tekstissä.

Selvästi tässä sukupuolten moniulotteisesti ilmenevässä polarisaatiossa on nyt ilmiö, jota olisi syytä ymmärtää paremmin. Nuoruudessa muodostetut poliittiset näkemykset ja arvot ovat elämän varrella melko pysyviä, kyseessä tuskin siksi on vain ohimenevä ilmiö.