Viimeisen lomaviikon suunnitelmat olivat jääneet hieman epämääräisiksi, joten keksin lähteä pitkästä aikaa pidemmälle pyöräretkelle. Pakkasin vanhan ja hieman kankeakulkuisen Nishikini retkivarusteilla, otin seuraavana aamuna junan Lahteen ja lähdin ajamaan.

Kilometrejä tuli reitillä Lahti-Vääksy-Pulkkilanharju-Sysmä-Hartola-Joutsa-Pertunmaa-Kuortti-Jaala-Lahti neljättäsataa, reitti ulottui neljän eri maakunnan alueelle ja sille osui kaikenlaisia teitä valtateistä kärrypolkuihin. Suurimman osan matkastahan suomalaisen maantien varrella ei ole mitään kovin mielenkiintoista, mutta paikoittain reitille osui oikein kauniita paikkoja, kuten Pulkkilanharju tai minulle aiemmin tuntematon todella idyllisen oloinen Vuolenkosken kylä.

Ja toki myös kulttuurimaisemia, kuten Sysmä, joka jostain syystä on ollut rautakaudelta ja keskiajalta aina viime vuosisadan alkuvuosiin saakka ollut monella tavalla keskeinen paikka, ja selvästi yhä vieläkin poikkeuksellinen virkeä maaseutu- ja mökkeilykeskus. Sieltä minun esi-isänikin ovat Helsinkiin muuttaneet, kävinkin samalla katsomassa isoisoisäni ja isoisoisoisäni synnyinpaikkoja.

Se, mikä kiinnitti huomion, oli että ainakaan näiden teiden varsilla ei eläimiä näkynyt missään. Iitissä oli kaksi hevosta, siinä kaikki. Eikö kotieläimiä enää ole, vai eivätkö ne laidunna? Villejä eläimiäkin näkee enemmän Helsingissä liikkuessaan, tällä reissulla en tainnut bongata muuta erityistä kuin vesimyyrän Pulkkilanharjulla, komean kurkiparin jossain Sysmässä ja peuran Jaalan seudulla.

Nyt sitten jo olenkin takaisin työarjessa. Kiitos tukahduttavien helteiden, tämä ilmastointi tuntuu nyt ihan tervetulleelta.

Mitä on luterilaisuus globaalisti tarkasteltuna? Ja mitä voisimme globaalista luterilaisuudesta oppia? Jaksossa vieraana piispa Kaisamari Hintikka. Keskustelua myös siitä, miksi ekumeenisten suhteiden vaaliminen on tärkeää ja mitä muut kristityt voivat oppia Suomen ev.lut. kirkosta.

On erittäin hyviä perusteita sille, miksi kaupungeista pyritään nykyisin rakentamaan tiiviitä ja liikkumisen kannalta tehokkaita. Yksinomaan tehokkuuteen tähtääminen kuitenkin jättää sivuun vahvat perusteet sille, miksi hieman vähemmän tehokas kaupunki luultavasti silti on parempi ihmisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta.

Tässä artikkelissa kerrotaan siitä, miten ihmisen immuunijärjestelmä tarvitsee jatkuvaa luontoaltistusta - siitä on hyötyä etenkin varhaislapsuuden aikana. Onhan tästä paljon aiemminkin ollut tietoa, kuten myös siitä, miten tärkeää luonto on ihmisen henkisen hyvinvoinnin kannalta. Tuoreessa Jenni Lehtimäen tutkimuksessa kuitenkin on uutta näyttöä siitä, että monet elintasosairaudet tai -häiriöt – adhd, astma, autismi, atooppinen ihottuma ja tulehdukselliset suolistosairaudet – ovat olleet yhteydessä juuri tiiviisti rakennettuun asuinympäristöön.

Helsingin suunnittelussa on usein lausuttu hyvänä tavoitteena myös se, että luontoon pitää päästä helposti. Näyttää tämänkin perusteella kuitenkin siltä, että se ei yksin riitä: ihminen voi fyysisesti ja henkisesti paremmin kun luonto ei ole jotain mihin tarvitsee erikseen mennä, vaan jotain sellaista joka ympäröi asumista - ja jota ehkä kantautuu myös mikrobien muodossa asuntoihin sisälle. Myös kaupunkisuunnittelussa on syytä ajatella holistisemmin kuin vain yksinkertaistavien ja vain kapeaa siivua monimutkaisesta todelisuudesta mittaavien tehokkuusmittarien kautta.

Sama koskee toki montaakin muuta asiaa: on hyvä että erilaisia asioita mitataan ja asetetaan numerotavoitteita, mutta liian usein unohdetaan se, että sosiaalinen ja ekologinen todellisuus on kompleksinen, ja mittareiden ulkopuolelle väistämättä jää asioita jotka saattavat olla yhtä tärkeitä tai tärkeämpiäkin kuin ne mitattavat asiat. Joskus myös tehottomuus voi olla tehokkuutta viisaampi valinta.

Ja myös ihan kuten tässäkin artikkelissa sanotaan: kaupunkisuunnittelun jännitteisiin haasteisiin ei ole ihan helppoja ratkaisuja. Sekä koko ajan täydentyvä tutkimus että erilaiset toteutuksista seuraavat vastareaktiot kuitenkin viittaavat siihen, että parantamisen varaa on.

Populaarimusiikin historia on täynnä uskonnollisia vaikutteita ja viitteitä. Rajalla-podcastin musiikki-intoilijoiden vieraana uskontotieteen dosentti Teemu Taira, myöskin kova musadiggari. Käsittelyn kohteena mm. jazz, soul, folk, The Beatles, Bob Dylan, Kula Shaker, Led Zeppelin, Johnny Cash ja ties ketä muita. Euroviisutkin mainitaan.

Emerituspiispa Wille Riekkisen mielestä kirkon vanhat uskontunnustukset heijastelevat siinä määrin aikansa vanhentunutta maailmankuvaa, että olisi hyvä muotoilla niitä uusiksi. Uudessa kirjassaan Riekkinen onkin kirjoittanut oman uskontunnustuksensa. Nykyinen luonnontieteellinen maailmankuvamme ei Riekkisen mielestä vieläkään heijastu riittävästi siinä, miten kirkko puhuu uskosta ja maailmasta. Keskustelemassa myös teologit Marjo Kiljunen, Jyri Komulainen ja Lari Lohikoski, jotka kaikki katsovat maailmaan hieman eri kulmista.

Henkilökohtainen tulokseni kuntavaalissa oli 231 ääntä, se on ihan kelpo tulos ja kaksi ääntä enemmän kuin edellisissä kuntavaaleissa - suunta on siis nousujohteinen. Valtuustopaikka toki jäi kauas, mutta Helsingin kaupunkipolitiikassa vaikuttamisen kanavia on toki paljon muitakin kuin vain valtuuston penkkien kuluttaminen.

Kuten kuvasta näkyy, kannatukseni painottuu vahvasti tänne Helsingin itäiseen saaristoon - suunnilleen puolet tuloksesta tulikin täältä. Laajasalon tuloksissa olinkin ihan kärkikahinoissa.

Kiitos luottamuksesta kaikille äänensä antaneille ja lukuisille kannustavia viestejä lähettäneille! Äänet eivät menneet hukkaan, sillä valtuustoon valittiin Vihreiden joukosta erittäin fiksua porukkaa. Tunnelma Korjaamon vaalivalvojaisissa oli oikein positiivinen ja toiveikas.

Kansalaiset, jos toivotte tietynlaista politiikkaa, auttakaa ehdokkaitanne. Sen ei tarvitse tarkoittaa välttämättä enempää kuin sitä, että jaatte somessa niiden julkaisuja ja suosittelette suosikkejanne kavereillenne.

Suurin uhka demokratiaa kohtaan juuri nyt on se, että rahalla saa koko ajan enemmän valtaa. Vielä emme Suomessa ole siinä, missä Yhdysvallat, mutta kyllä kuntavaaleissakin kohta näkyy hyvin se, ketkä saavat runsaimmin rahakkaiden lahjoituksia ja luultavammin siksi myös ajavat muutenkin vallakkaiden etuoikeuksia. Sosiaalisen median piti olla se kanava, joka demokratisoisi median ja tarjoaisi kenelle tahansa mahdollisuuden tavoittaa suuria massoja, mutta toisin kävi. Somekanavat muutamia tuoreita myönteisiä poikkeuksia lukuun ottamatta eivät juuri tarjoa näkyvyyttä muille, kuin niille joilla on riittävästi paalua siitä maksaa. Siis ainakaan ilman, että viestien suhteen myötämieliset ihmiset antamat oman vetoapunsa yksinkertaisesti kannattamiaan viestejä jakamalla.

Demokratia ei tarkoita vain sitä, missä neljän vuoden välein vaaleissa valitaan pieni joukko edustamaan kaikkia muita, vaan kaikkea muutakin kansalaiskeskustelua, kannustamista ja vastustamista. Siis edes näin vaalien alla, antakaa äänenne moniääniselle demokratialle, maksimoikaa oma vaikutusvaltanne, suositelkaa suosikkejanne ja jakakaa kannattamianne viestejä omille verkostoillenne

Jos tässä tuntuu olevan järkeä, sitä voi vaikka heti harjoitella jakamalla esimerkiksi tämän viestin. 😁

Mitä kuuluu pasifismille ja miten pitäisi puhua rauhasta, kun maailma militarisoituu?"  Rajalla-podcastissa aiheesta keskustelevat siviilipalveluksen käynyt kirjailija Antti Hurskainen, joka nyt näkee asiat toisin kuin nuori itsensä, armeijassa sissiksi ja tarkka-ampujaksi koulutuksen saanut Suomen Kristillisen Rauhanliiken puheenjohtaja Jussi Ojala sekä Jyri Komulainen ja Lari Lohikoski.

Jos aiemmin ajateltiin, että uskontojen aika on jo mennyt ohitse, niin nyt niiden merkitys globaalistikin näyttää merkittävästi nousseen. Mitä oikein on tapahtunut? Miksi niin moni on juuri nyt löytänyt uskonnon antamaan elämälleen turvaa? Ja miltä näyttää uskontojen ja kenties koko maailmankin tulevaisuus? Podcastissa on vieraana Teppo Turkki, tietokirjailija ja tutkija, joka on erikoistunut erityisesti Itä-Aasiaan. Hän myös kirjoittaa suosittua Itätuulen tuomisia blogia. Äänessä myös Rajalla-podcastin vakiokeskustelijat Marjo Kiljunen, Jyri Komulainen ja Lari Lohikoski.

Ehdokkuus kuntavaaleissa on tietynlaista hölmön hommaa. Paitsi että se vaatii pirusti työtä, se ottaaa myös rahaa. Oman rahan sijoittaminen ehdokkuuteen on huono investointi: jos vaaleissa menestyy, saa palkkioksi lisää työtä, mistä maksetaan vaadittuun työmäärään nähden melko vaatimattomat kokouspalkkiot, josta puolue vie osan ja verottaja vielä lisää.

Keskimääräinen helsinkiläinen läpimennyt ehdokas käytti edellisissä vaaleissa rahaa vaaleihin 8385€. Monikaan ei pysty tai ole halukas tekemään vain omilla rahoillaan tämän mittaluokan riskisijoitusta. Eniten rahaa vaaleissa käyttävät eivät välttämättä ole niitä, joila olisi kaupungin hyväksi eniten annettavaa, vaan niitä, joita tukevat varakkaat sukulaiset, etujaan ajavat yritykset tai joiden tukena ovat esimerkiksi ammattiliitot.

Hyviä asioita ajavalle ehdokkaalle lahjoittaminen on vahva demokratiateko. Helsingin vihreät ehdokkaat, minä mukana, löytyvät täältä. Sopivaa ehdokasta klikkaamalla löytyy myös lahjoituslinkki. Lahjoituksen tulokset näkyvät siinä, että ehdokas näkyy. Yksikään naama ei ilmesty mainokseen ilman, että ehdokas on mainoksen jollain rahalla maksanut.

# Pepe Willberg ja Jukka Eskola statement Otto Donnerin sävellysten pareissa Savoy-teatterissa 31.1.2025

Nyt saattoi käydä niin, että vuoden paras keikka oli ehkä jo tammikuun viimeisenä päivänä.

En oikein osannut odottaa mitään aivan erityistä, mutta siitä lähtien kun Savoy-teatterin verhot avautuivat, musiikki vei mukanaan, ja oli tunne että on osana suurta taidetta. Moni senioripainotteisessa yleisössä oli varmaankin saapunut kuuntelemaan poplegenda Pepe Willbergiä, kovimmat Jukka Eskolan jazzystävät ehkä olivat kuulleet kokoonpanon jo G-livelab -keikoilla, mutta Savoy-teatterissa esiintyi nyt näiden ja muiden loistavien taiteilijoiden välityksellä edesmennyt Otto Donner.

Usein kestävä taide on sellaisia, joka syntyessään on ehkä hetken hurmaa, mutta jonka pysyvä arvo tunnistetaan vasta paljon myöhemmin. Esimerkiksi kestosuosikkini Johann Sebastian Bach sävelsi arkityössään Tuomaskirkon kanttorina kaikenlaisia nopeaan kulutukseen tarkoitettuja musiikkikappaleita, mutta niiden ajaton mestarillisuus hoksattiin vasta paljon myöhemmin.

Väitän, että vähän sama juttu on tapahtunut Henrik Otto Donnerin sävellysten kanssa. Monet Donnerin sävellyksistä syntyivät aikalaisrunoilijoiden tekstehin nopeasti, Willberginkin kertomuksen mukaan 1960-luvun lopun Pori Jazzin yössä muun bändin puuhaillessa kuka mitäkin, mutta näin yli 50 vuotta sävellysten synnyn jälkeen lopputulos kuulostaa samalla syntyajankohdaltaan, mutta myös ajattomalta. Ei ole mitään syytä, miksei tämä musiikki liikuttaisi myös sadan vuoden kuluttua.

Konsertti ei kuitenkaan olisi ollut niin poikkeuksellisen erinomainen, ellei siinä olisi esiintynyt ihmeellisellä tavalla sointinsa, herkkyytensä ja tulkintakykynsä säilyttänyt Pepe Willberg ja suomalaisen jazzin kirkkaimpaan kärkeen kuuluva Jukka Eskola Statement. Miten on mahdollista, että 78-vuotiaan Pepe Willbergin lauluäänessä ei ole minkäänlaista seniorimiinusta? Tulkinta on vähintään yhtä hyvää, kuin silloin kun nämä kappaleet levytettiin. Ja Jukka Eskolan bändi on yksinkertaisesti tajuttoman kova. Mestarillisuus välittyi ilman minkäänlaista alleviivausta: biisit olivat samaan aikana uskollisia Donnerin sävellyksille, mutta oli selvää että tarkoitus ei ole vain apinoida originaalia.

Näitä keikkoja samalla kokoonpanolla ja ohjelmistolla saattaa tulla vielä lisää. Tämä kannattaa käydä kuuntelemassa. Ja niin Otto Donnerin säveltämiin Love Records -originaaleihin, kuin myös keikalla julkistettuun tuoreeseen levyyn kannattaa tutustua, ne eivät ole vain pastisseja ajastaan, vaan nyt voi jo sanoa, että kuuluvat suomalaisen kulttuurin kestäviin merkkiteoksiin.