Mihin valtiovarainministeriö hukkasi ilmaston?

Valtiovarainministeriö julkaisi eilen synkäksi kutsutun raportin Suomen talouden haasteista. Raportti pyrkii tunnistamaan niitä syitä, jotka johtavat Suomessa muihin Pohjoismaihin verrattuna hitaaseen tuottavuuskasvuun ja alhaiseen työllisyyteen, ja pyrkii miettimään mitä voivat olla ne politiikkatoimet, joilla näihin voitaisiin vaikuttaa.

Ei ole epäilystäkään, etteikö raportin takana olisi kovaa talousosaamista, ja erityisesti siitä syystä hämmästyttää enemmän se, mitä raportissa ei ole, kuin se mitä siinä on. Raportissa nimittäin ei mainita sanallakaan esimerkiksi ilmastonmuutosta, biodiversiteettiä tai luontokatoa.

Kun raportin otsikkona on "Talouskasvun edellytykset tulevaisuudessa -- lähtökohdat, suunnat ja ratkaisut", olettaisi että tällaisen raportin lähtökohtana vuonna 2021 olisivat ne asiat, jotka ylipäätään mahdollistavat talouden kaltaisten inhimillisten järjestelmien olemassaolon -- siis planeetan elossapitojärjestelmät, ja niiden kriiittiset rajat. Ilmastonmuutoksen torjunta on myös merkittävä globaali megatrendi, siis vahvasti myös sellainen suunta, joka Suomen talouden tulevaisuutta tarkastellessa olisi keskeisenä otettava huomioon.

Twitterissä esittämiensä kommenttien perusteella vaikuttaa siltä, että raportin ensimmäisenä kirjoittajana mainittu finanssineuvos Markku Stenborg ei edes ajattele tämän olevan minkäänlainen ongelma.

Ilmasto ja muut planetaariset elossapitojärjestelmät eivät ole vain yksi mahdollisesti sivuutettava asia muiden joukossa, vaan se perusta, jonka varassa talous ja muut inhimilliset järjestelmät toimivat. Ne eivät ole erilliskysymys tai ulkoisvaikutus, vaan edellytyksenä kaikelle taloudelliselle toiminnalle. Pitkään ne sivuutettiin täysin, osin koska planetaaristen järjestelmän rajoja ei oltu vielä ylitetty, osin koska asiaa ei ymmärretty, mutta oikestaan jo 1970-luvulta lähtien on tiedetty, ettei taloutta voida tosiasiassa tarkastella irrallisena koko planeetan ja paikallisten ekosysteemien kokonaisuudesta.

Suuressa osassa taloustiedettä tätä ei pitkään haluttu ottaa huomioon, mutta tilanne onneksi on muuttunut. Suomen valtiovarainministeriön raporttia onkin mielenkiintoista verrata juuri viime viikolla Britannian valtiovarainministeriön julkaisemaan. Siinä missä suomalainen raportti sivuuttaa ilmaston ja ekosysteemien merkityksen täysin, Britannian raportti asettaa ne keskiöön.

Ongelman juuri on pitkälti siinä kohtuuttoman suuressa roolissa, jonka bruttokansantuote ja varsinkin sen kasvu on saanut yhtenä keskeisenä yhteiskunnallisena mittarina. Brittien raporttikin tunnistaa ja tunnustaa tämän ongelman, ja kehottaa valtioita kehittämään taloudelle parempia mittareita.

Tarvitsemme moniulotteisempia mittareita, jotka mittaavat sekä hyvinvointitavoitteiden saavuttamista, että toiminnan mahtumista sekä paikallisiin että planetaarisiin rajoihin. Brittiläisen ekonomistin Kate Raworthin kehittämä erittäin selkeä ja havainnollinen "donitsitalouden" malli näyttää nyt olevan nousemassa juuri tällaiseksi, monin paikoin käyttöön otettavaksi pelkkää bruttokansantuotetta monipuolisemmaksi mittariksi. Esimerkiksi Amsterdam on viime vuonna ottanut donitsimallin käyttöönsä asettaessaan tavoitteita kaupungin taloudelle, hyvinvoinnille, kestävyydelle ja globaalille vaikuttavuudelle.

Donitsimalli ei tietenkään yksin korvaa sen kaltaista makrotaloudellista tarkastelua, kuin mitä Valtiovarainministeriön raportti edustaa, mutta se asettaa tavoitteet realistisemmin ja tasapainoisemmin: yksiulotteisen bruttokansantuotteen kasvun tavoittelun sijaan tavoitellaan konkreettisia hyvinvointitavoitteita, jotka toteutuvat tutkimukseen perustuvissa planetaarisissa rajoissa.