Luonnon arvo ei rajaudu vain sen taloudelliseen arvoon | Lari Lohikoski 831 Ehdolla Helsingin kaupunginvaltuustoon

Luonnon arvo ei rajaudu vain sen taloudelliseen arvoon

04.02.2021
luonto talous taloustiede arvot

Pari päivää sitten julkaistusta ja paljon mediahuomiota herättäneestä Britannian valtiovarainministeriön tilaamasta Dasguptan raportista biodiversiteetin merkityksestä povataan eräänlaista käännekohtaa siinä, millä tavalla ympäristö otetaan huomioon taloutta tarkastellessa.

Monisatasivuinen raportti – jonka pääasiat esimerkiksi Sitra on tiivistänyt mainiosti – nostaa esille olennaisen tärkeitä asioita ja edustaa merkittävää luonnon taloudellisen tarkastelutavan muutosta, ja siksi sen julkaisu ja saavuttama huomio on erinomainen uutinen. Silti siihen liittyy myös eräs mahdollinen ongelma: sen tapa esittää luonto varallisuutena, eikä elämän ylläpidon kannalta välttämättömänä ja itseisarvoisena, on ongelmallinen, jos se nousee ainoaksi tai vallitsevaksi tavaksi jolla luonnon merkitystä tarkastellaan.

Talous on osa luontoa

On hienoa, miten raportti korostaa sitä kuinka olennaisella tavalla olemme osa luontoa ja miten olemassaolomme on täysin riippuvaista planeetan eri järjestelmien anteliaisuudesta:

Olemme osa luontoa, emme siitä erillisiä. Olemme riippuvaisia siitä, että luonto tarjoaa meille ruokaa, vettä ja suojaa; säätelee ilmastoa ja tauteja; ylläpitää ravinteiden kiertoa ja hapen tuotantoa; tarjoaa meille henkistä täyttymystä ja mahdollisuuksia virkistäytymiseen ja toipumiseen, mikä taas voi parantaa terveyttämme ja hyvinvointiamme. Käytämme planeettaa nieluna jätteillemme, kuten hiilidioksidille, muoville ja muille jätteille, myös saasteille.

Dasguptan raportti esittää ensimmäistä kertaa tällä perusteellisuuden tasolla luonnon monimuotoisuuden arvon koko inhimilliselle taloudelle, ja myös ilmaisee selkeästi asian, jonka olisi pitänyt olla itsestäänselvyys: että talous ei ole jotain luonnosta riippumatonta, vaan se toimii luonnon sisällä ja sen ehdoilla. Hyvin usein ajattelussamme ihminen on mielletty joksikin luonnosta irralliseksi, mutta raportti haluaa kääntää ajattelumme toiseksi: ihminen on osa luontoa.

Yhtä lailla tärkeä on raportin viesti siitä, että nyt laajasti käytetty bruttokansantuote on onneton mittari talouden tilan mittaamiseen. Bruttokansantuote mittaa taloudellista aktiviteettia, mutta se ei mittaa hyvinvointia eikä ota mitenkään huomioon sitä, jos bruttokansantuotteen kasvu itse asiassa johtaakin varallisuutemme vähenemiseen. Dasgupta liittyy siis kasvavaan joukkoon taloustietelijöitä, jotka vaativat yhteiskuntia käyttämään bruttokansantuotetta parempia mittareita taloutensa ja hyvinvointinsa mittaamiseen.

Taloudellisen tarkastelun lähtökohtana normaalisti on ollut sulkea luonto usein käytännössä kokonaan tarkastelunsa ulkopuolelle. Luonto on ollut raaka-aineiden lähde, mutta taloudellisen toiminnan seuraukset ympäristölle on yleensä jätetty pois tarkastelusta “ulkoisvaikutuksina” – ne on siis ikäänkuin jätetty jonkun muun ongelmaksi. Raportti kuitenkin selkeästi esittää, että vaikka tuotettu pääoma on koko ajan kasvanut, globaali “luonnonpääoma” on kutistunut. Vuosien 1992 ja 2014 välillä tuotettu pääoma kaksinkertaistui ja inhimillinen pääoma lisääntyi 13%, mutta samalla luonnonpääoma väheni melkein 40%. Toimintamme siis syö koko ajan taloudellisen toimintamme perusteita, eikä tällainen voi enää jatkua. Luonnonpääoma on jatkossa otettava aina huomioon.

Jos ajatellaan taloustiedettä tieteenalana ja politiikkatoimia keskeisellä tavalla ohjaavana työkaluna, on korkea aika sille, että luonnonpääoma otetaan raportin tavoin osaksi taloudellista tarkastelua. Raportti sisältää paljon erilaisia ehdotuksia siitä, miten luontokatoon liittyvät asiat voidaan ottaa huomioon taloudellisessa tarkastelussa ja myös millaisilla välineillä luontokatoa voidaan torjua.

Talouden näkökulmien rinnalle tarvitaan arvonäkökulmia

Luonto on varallisuutta, aivan kuten tuotettu pääoma (tiet, talot ja tehtaat) ja inhmillinen pääoma (terveys, tieto ja taidot) ovat varallisuutta.

Raportin ajatukseen tarkastella luontoa varallisuutena liittyy kuitenkin myös merkittävä ongelma.

Kun luontoa tarkastellaan varallisuutena, sitä tarkastellaan jonain hyödynnettävissä, laskettavissa ja ehkä myös korvattavissa olevana, eikä itseisarvoisena, omaan olemassaoloonsa oikeutettuna tai ylipäänsä ihmislajin olemassaolon mahdollistavana asiana. Näkökulma on silloin yhä välineellinen ja ihmiskeskeinen, luonnon arvon sen tarjoamiin taloudellisesti merkityksellisiin palveluihin kaventava. Se on perusteltua ja luultavasti välttämätöntä taloustieteen metodisesta näkökulmasta, mutta yhteiskunnallisesti tasapainoiseksi näkökulmaksi se ei yksin ole riittävä.

Ensiksi, kun puhutaan ilmaston tai biodiversiteetin kaltaisista planeetan elossapitojärjestelmistä, on kyseenalaista, voidaanko niiden taloudellista arvoa kokonaisuutena mitenkään edes ilmaista numeroina. Planeetan luonnon kokonaisuuden arvo on ihmisten näkökulmasta ääretön, ihan samalla tavalla kuin vaikkapa painovoiman: ketään ei olisi pohtimassa luonnon arvoa ilman niitä. Ihminen ei ole luomakunnan herra, vaan sen onnekas osanen.

Toiseksi, luonnolla voidaan hyvällä syyllä sanoa olevan myös ihmisestä riippumaton itseisarvo. Ihmiset, eläimet ja muu luonto ovat kaikki osa samaa evoluution jatkumoa, ja voidaan ajatella että kokonaiset ekosysteemitkin ovat omalla tavallaan eläviä. Esimerkkejä tällaisesta ajattelutavan muutoksesta alkaa tulla, esimerkiksi Uudessa Seelannissa Te Ureweran kansallispuisto on jopa määritelty oikeushenkilöksi, joka juridisessa mielessä “omistaa itse itsensä”.

Raportti ei onneksi täysin sivuuta näitäkään näkökulmia, vaan se toteaa luonnon olevan myös enemmän kuin vain taloudellinen hyödyke, ja sisältää kappaleen luonnon itseisarvosta ja puhuu jopa sen pyhyydestä. Raportissa keskustellaan myös siitä, tulisiko luontoa tarkastella myös jollain tasolla moraalisena subjektina.

Politiikalta tulee toivoa enemmän

Raportin luontoa, taloutta ja talouden rajoja koskevaan keskusteluun tuomien näkökohtien voi toivoa muuttavan politiikan painopisteitä, ja ohjaavan sekä paikallisia, kansallisia että kansainvälisiä toimijoita siihen, että luonnon monimuotoisuuden arvo ja sivilisaation olemassaolon kannalta ratkaiseva merkitys tullaan tulevina vuosina ottamaan paljon nykyistä voimakkaammin huomioon poliittisessa päätöksenteossa.

Jos Dasguptan raportin ehdottamat muutokset otetaan huomioon politiikassa, se on merkittävä askel eteenpäin, mutta politiikalta tulee kuitenkin toivoa vielä enemmän.

Yhteiskuntaa ei voi ohjata ilman taloudellisten näkökohtien huomioimista, mutta samalla täytyy pitää huolta siitä, että taloudellinen tarkastelu ei ole ainoa linssi, jonka kautta politiikkaa ohjataan ja yhteiskuntaa tarkastellaan. Koko maailmankuvamme perustuu ajatukselle täysin taloudellisista hyötynäkökohdista riippumattomista perustavanlaatuisista arvoista ja oikeuksista.

Ajattelutapa, jossa itseisarvoisia asioita, kuten luontoa tai ihmisiä, tarkastellaan ensisijaisesti niiden taloudellisten hyötyjen tai kustannusten kautta, on lähtökohtaisesti vaarallinen – ja väärin. Politiikan tehtävänä onkin huolehtia siitä, että myös muut kuin vain välineelliset, hyödyntämisen ja tehokkuuden näkökulmista nousevat näkökohdat otetaan yhteiskuntaa ohjatessa huomioon.

Jaa tämä sosiaalisessa mediassa: