Tämä Heikki Hiilamon typerä kolumni ansaitsisi saada kunniamaininnan tyylipuhtaasta suorituksesta siinä poleemisten kirjoitusten genressä, jossa oudoksuntaa tai vastustusta herättävät ajatukset leimataan kommunismiksi. Tällä kertaa ei edes riittänyt perinteinen viittaus Neuvostoliittoon , vaan outoja tunteita herättänyt ajatus rinnastetaan peräti vielä karmeampaan viime vuosisadan raakalaisuuteen, punakhmereihin.

Hiilamo ei vaikuta niinkään kiistävän professori Jason Hickelin Lancet-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa esittämää näkemystä siitä, onko suomalaisenkin talouspolitiikan olettamuksena yhä pysyttelevä vihreä kasvu – siis että maailma jatkaa suunnilleen samalla mallilla kuin nytkin, mutta energiajärjestelmä muutetaan lennosta hiilettömäksi eikä silti ylitetä ilmastopäästöjen pahimpia riskirajoja – mahdollinen. Se mitä luultavimmin ei ole, tutkimuksia ja selvityksiä tästä on vuosien varrelta, ja tieteellinen konsensus asiasta on kasvanut. Myös poliittisella kentällä ymmärrys tarpeesta sellaiselle politiikalle, joka ohjaa kasvun jälkeiseen talouteen on saavuttanut kaikki merkittävimmät poliittiset ryhmät, ja esimerkiksi viime toukokuussa Vihreiden, Vasemmistoliiton, Demareiden, Kokoomuksen ja Keskustan EU-parlamenttiryhmät olivat kaikki mukana järjestämässä merkittävää Beyond Growth-konferenssia, jossa pohdittiin juuri tätä teemaa. Mukana puhujissa esimerkiksi tunnetut punakhmerit Sirpa Pietikäinen ja Ville Niinistö.

Kaikki vihreän kasvun skenaariot käytännössä edellyttävät sitä, että tulevaisuudessa tullaan keksimään ja myös ottamaan laajasti käyttöön sellaisia teknologioita, joilla hiilidioksidia voidaan massiivisissa määrin myös poistaa ilmakehästä. Kyse on siis uhkapelistä, toiveajattelusta, joka edellyttää uskoa kuten myös Hiilamo omaa näkemystään kuvaa:

Me talouskasvuun uskovat toivomme, että markkinavoimien avulla tuotantoa ja kulutusta voidaan muuttaa ympäristölle hyvään suuntaan – joskin se vaatii uusia teknologioita ja tuotteita.

Mutta Hiilamo ei siis kolumnissaan edes pyri kiistäämään Hickelin tieteellisen artikkelin pääviestiä: vihreän kasvun strategian onnistumisen ilmeistä mahdottomuutta. Sen sijaan Hiilamo leimaa koko "post-growth" -ajattelun punakhmeriläisyydeksi sillä perusteella, että Hickelin luettelo erilaisista keinoista, joilla kasvun jälkeiseen tai kasvusta piittaamattomaan talouteen on ehdotettu päästäväksi tuntuu vain vaikealta.

Jos sosiaalipolitiikan professori haluaisi ekokriisin aikana olla oikeasti hyödyllinen, hän kenties pohtisi sitä, millä keinoilla välttämättömältä vaikuttavat muutokset olisi vähemmän vaikeita, mutta nyt Hiilamo keskittyy yksinomaan irvikuviin ja leimaamiseen.

Olen syksyn ajan ollut osallistujana Sitran vetämässä "Talouden monet tulevaisuudet" -työpajasarjassa, jossa on pureuduttu pitkälti nimenomaan suomalaisen talouskeskustelun jumiutuneisiin oletuksiin ja siinä vallitsevaan ahtauteen. Sitran julkilausuttunakin tavoitteena tällaisen ennakointiprosessin käynnistämiselle on ollut suomalaisen varsin ahtaaksi todetun talouskeskustelun monipuolistaminen ja moniäänistäminen. Talouteen liittyvää keskustelua pyritään hyvin usein erilaisista valta-asemista käsin nuijimaan vaihtoehdottomaksi, mutta harvemmin kuitenkaan niin tökeröin keinoin kuin Hiilamo tässä käyttää.

PS. Mitä muuten ovat ne Hiilamon punakhmeriläiseksi väittämät Hickelin Lancet-lehdessä julkaistuun artikkeliinsa kokoamat ehdotukset kasvun jälkeisen talouden politiikan toteuttamiseksi?

Viimeisimmässä IPCC:n raportissa ja tuoreissa tutkimuksissa korostetaan valtavaa ja tähän asti suurelta osin hyödyntämätöntä lieventämispotentiaalia kysynnän vähentämisen strategioissa, painottaen riittävyyttä, oikeudenmukaisuutta, hyvinvointia ja parannuksia palvelujärjestelmissä. Päättäjät voivat ottaa useita askeleita tämän tavoitteen saavuttamiseksi: siirtyminen pois talouskasvun ydintavoitteesta ja sen sijaan tasa-arvon, ihmisarvon ja ekologisen kestävyyden priorisointi; energian ja hiilen kulutuksen vähentäminen tai vähemmän tarpeellisten tuotanto- ja kulutusmuotojen karsiminen (esim. maastoautot, lentomatkailu, teollinen liha ja maito, pikamuoti, aseet, risteilyt, kartanot ja yksityiskoneet); tulo- ja varallisuuserojen vähentäminen sekä varakkaiden luokkien ostovoiman ja kulutuksen karsiminen (esim. varallisuusverot ja maksimitulorajat); rakennusten eristäminen ja uudelleenkäyttö uudisrakentamisen minimoimiseksi; ruokahävikin vähentäminen ja siirtyminen agroekologisiin viljelytekniikoihin sekä pääasiassa kasvispohjaiseen ruokavalioon; lakien käyttöönotto suunnitellun vanhentumisen lopettamiseksi, tuotteiden käyttöiän pidentämiseksi ja korjausoikeuksien takaamiseksi; siirtyminen pois yksityisautoista samalla parantaen joukkoliikennettä, pyöräjärjestelmiä ja käveltävyyttä; ja siirtyminen voittoa tuottavasta tarjonnan muodosta voittoa tavoittelemattomaan, sosiaalisesti ja ekologisesti hyödylliseen tarjontaan. Toimeentulo ja hyvinvointi voidaan turvata talouskasvusta riippumatta lyhentämällä ja jakamalla työaikaa työllisyyden turvaamiseksi, käyttöönottamalla julkinen työtakuu, elinkelpoiset palkat, eläkkeet ja minimitulotakuu sekä tarjoamalla yleinen pääsy kohtuuhintaiseen asumiseen ja laadukkaisiin julkisiin palveluihin. (käännös ChatGPT 4:n)

Siis enemmän aikaa, vähemmän roinaa. Olin ymmärtänyt punakhmeriläisyyden aivan toisin.