Rakennetaanko Helsinkiin liikaa? Hesarin haastatteleman kaupunkitaloustieteen professori Tuukka Saarimaan mukaan ei

”Helsinkiin on rakennettu liian vähän”.

Koska asuntojen hinnat ovat Helsingissä korkeita, ”mikään ei viittaa siihen, että olisi rakennettu liikaa”, Saarimaa sanoo.

Tämä on tietenkin taloustieteen logiikan mukaan ihan totta. Kun kysyntää on enemmän kuin tarjontaa, vapailla markkinoilla hinnat nousevat, ja asuntojen hintojen nousu on merkki siitä, että lisää asuntoja pitää saada, ja rakentamisen lisäämistä yleisesti tarjotaan ainoana keinona asumisen hinnan kohoamisen torjuntaan. Helsinki houkutelee ja vetää puoleensa, enkä sitä ihmettele – onhan tämä kaikin puolin ihana paikka asua.

Olen kuluvan syksyn ajan mukana Sitran vetämässä talouden tulevaisuuksia luotaavassa Talouden monet tulevaisuudet -työpajasarjassa, ja työskentelyssämme on vain koko ajan vahvistunut näkemys siitä, miten taloustieteen näkökulmat esitetään mediassa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa usein hegemonisina. Kun kansalaiset ovat ensin keskustelleet arvojen, toiveiden ja odotusten pohjlta, jostain marssitetaan sitten lavalle "talousviisas"; ekonomisti, joka kertoo miten asiat oikeasti ovat. Vähän sitä henkeä tässäkin jutussa on.

Taloudelliset näkökulmat ovat tietenkin olennaisia, ja ekonomisteja kannattaa kyllä kuunnella. Kysymys siitä, rakennetaanko Helsinkiin liikaa tai liian vähän on kuitenkin paljon moniulotteisempi kysymys kuin vain taloudellinen. Demokratian tehtävänä nimenomaan on tuoda keskusteluun ja päätöksentekoon muitakin näkökulmia kuin vain teoreettisia, taloudellisia ja teknokraattisia, ja lopulta vastaus kysymykseen siitä milloin rakentaminen on riittävää tai riittämätöntä täytyy syntyä demokraattisen prosessin ja eri näkökohtia yhteen tuovan keskustelun kautta.

Yhä useampi kaupunkilainen nostaa nyt esille huoliaan rakentamisen määrästä. On toinen kysymys onko tämä huoli perusteltu, vai reaktio esimerkiksi rakentamisen leviämiseen sellaisille paikoille, jotka haluttaisiin säilyttää ennallaan, mutta huolen nouseminen toistuvasti esille on merkki siitä, että siinä tavassa, jolla Helsinki kasvaa on sellaisia piirteitä, jotka helsinkiläiset yhä useammin kyseenalaistavat. Nämä saattavat liittyä sekä kasvuun itseensä, että siihen miten sen toteuttaminen käytännössä arjessa ilmenee.

Ehkäpä kasvua kaupungin tavoiteena olisikin syytä problematisoida samalla tavalla kuin yhä laajemmin problematisoidaan talouden kasvua. Se ei välttämättä tarkoita sitä, että kasvu pitäisi pyrkiä pysäyttämään, vaan sitä, että tunnustetaan ja otetaan entistä enemmän huomioon se, että kaupungin kasvu ei ole yksiselitteisesti positiivinen ilmiö, vaan se tuo mukanaan niin kasvuun liittyviä konflikteja ja menetyksiä, kuin muitakin mahdollisia haittoja.

Eräs kaupunkitaloustieteen klassikkokysymyksistä onkin kysymys siitä, miten määritellä optimaalinen kaupungin koko. Tähän liittyviä teorioita ja johtopäätöksiä on useita, mutta itse kysymys paljastaa perusasetelman: kaupungin koon kasvu tuo mukanaan monenlaisia hyötyjä, mutta jossain koossa saavutetaan optimaalinen koko, jonka jälkeen kasvun jatkuminen tuokin mukanaan enemmän haasteita kuin hyötyjä.

Kenties näissä kaupungin kasvuun liittyvissä konflikteissa onkin mukana signaaleita näiden kasvun haittojen lisääntymisestä. Helsingin olemukseen kuuluu tietty väljyys ja luonnon kanssa yhteenkietoutunut asuminen. Kuinka paljon nykyisten kaupunginosien alueella voidaan asukasmäärää lisätä ilman, että menetetään jotain olennaista niistä Helsingin ominaispiirteistä, mille helsinkiläinen korkea elämisen laatu perustuu?