"Yllätyskäänne", uutisoi Hesari kun Matokallion metsän paikalle suunnitellulle, ja hyvin laajasti asukkaiden vastustamalle luisteluhallille löytyikin parempi paikka Roihupellosta. Tarina on sama kuin monesti ennenkin: helsinkiläisten lähiluonto oli päätetty jyrätä, koska rakennus pitää saada ja vaihtoehtoja ei sijainnille ole:

”Joka ikinen vuosi [vuodesta 2016] on sanottu, että muita vaihtoehtoja ei ole [kuin Matokallio].”

Samaan vaihtoehdottomuuteen on törmätty ennenkin. Esimerkiksi Laajasalon Yliskylään nykyisen puiston, metsän, kuntoradan ja liikuntakenttien paikalle oli tarkoitus rakentaa massiivinen "hybridivarikko" - raitiovaunuvarikon ja asuntokorttelin yhdistelmä. Hybridivarikon sijainnille ei ollut vaihtoehtoja, näin vakuutettiin, raitiovaunuja ei voisi ilman tätä uutta varikkoa liikennöidä ja koko Laajasalon raitiovaunulinjan (ja Kruunuvuoren sillan) toteutuminen olisi ollut uhattuna ellei hybridivarikkokorttelia olisi saatu toteutettua. Kävin tästä itsekin kaupungin suunnittelijoiden kanssa keskustelua, ja viesti oli yksinkertaisesti se, että kaikki suunnitelmat kaatuvat ellei hybridivarikko toteudu. Asukkaiden vastustuksesta huolimatta kaupunginvaltuustolla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä hybridivarikon suunnitelma.

Mitä sitten kävikään? Rahoja kalliin varikon toteuttamiseen ei löytynytkään, ja tyhjät taskut pakottivat toteamaan, että tottahan raitiovaunuja voisi nyt liikennöidä nykyisiltäkin varikoilta. Suunnitelmaa lykättiin hamaan tulevaisuuteen, jonnekin 2030-luvun loppupuolelle, eli käytännössä se peruuntui.

Mitä tästä voisi oppia?

Kaupunkikehityksen aikajänteet ja suunnitteluprosessit ovat niin pitkiä, että kun jokin esitys on tulossa päätettäväksi, on sen valmistelijoilla ja esittelijöillä hyvin suuri kiusaus esittää se ainoana mahdollisena vaihtoehtona – ja päättäjillä samoin taipumus uskoa tähän. Harvoin kuitenkaan tilanne on todellisuudessa näin vaihtoehdoton.

Samalla vaihtoehdottomuudella on myös perusteltu Stansvikin vanhan metsän hakkuita: metsään leveän tien raivaava suunnitelma oli pakko hyväksyä, koska muussa tapauksessa Kruunuvuorenrannan lapset eivät saisi koulua.

Noinkohan kuitenkaan on?