Viimeisen lomaviikon suunnitelmat olivat jääneet hieman epämääräisiksi, joten keksin lähteä pitkästä aikaa pidemmälle pyöräretkelle. Pakkasin vanhan ja hieman kankeakulkuisen Nishikini retkivarusteilla, otin seuraavana aamuna junan Lahteen ja lähdin ajamaan.

Kilometrejä tuli reitillä Lahti-Vääksy-Pulkkilanharju-Sysmä-Hartola-Joutsa-Pertunmaa-Kuortti-Jaala-Lahti neljättäsataa, reitti ulottui neljän eri maakunnan alueelle ja sille osui kaikenlaisia teitä valtateistä kärrypolkuihin. Suurimman osan matkastahan suomalaisen maantien varrella ei ole mitään kovin mielenkiintoista, mutta paikoittain reitille osui oikein kauniita paikkoja, kuten Pulkkilanharju tai minulle aiemmin tuntematon todella idyllisen oloinen Vuolenkosken kylä.

Ja toki myös kulttuurimaisemia, kuten Sysmä, joka jostain syystä on ollut rautakaudelta ja keskiajalta aina viime vuosisadan alkuvuosiin saakka ollut monella tavalla keskeinen paikka, ja selvästi yhä vieläkin poikkeuksellinen virkeä maaseutu- ja mökkeilykeskus. Sieltä minun esi-isänikin ovat Helsinkiin muuttaneet, kävinkin samalla katsomassa isoisoisäni ja isoisoisoisäni synnyinpaikkoja.

Se, mikä kiinnitti huomion, oli että ainakaan näiden teiden varsilla ei eläimiä näkynyt missään. Iitissä oli kaksi hevosta, siinä kaikki. Eikö kotieläimiä enää ole, vai eivätkö ne laidunna? Villejä eläimiäkin näkee enemmän Helsingissä liikkuessaan, tällä reissulla en tainnut bongata muuta erityistä kuin vesimyyrän Pulkkilanharjulla, komean kurkiparin jossain Sysmässä ja peuran Jaalan seudulla.

Nyt sitten jo olenkin takaisin työarjessa. Kiitos tukahduttavien helteiden, tämä ilmastointi tuntuu nyt ihan tervetulleelta.