Ensimmäinen tasavalta, Kansallisteatteri (19.1.2024)
⭐⭐⭐⭐⭐
Hetken mielijohteesta, edullisilla samanpäivänlipulla päädyimme eilen katsomaan Kansallisteatteriin viime syksynä ensi-iltaan tullutta Ensimmäinen tasavalta -näytelmää. Ja olipa hienoa että päädyimme! Paljon kehuttu ja katsottu näytelmä tuntui näinä aikoina erityisen ajankohtaiselta: samat taistelut demokratian, kansalaisten tasavertaisuuden ja kaikki mukaan ottavan yhteiskunnan suhteen ovat taas hieman toisessa muodossa pinnalla.
Kansallisteatterin 150-vuotisjuhlanäytelmäksi valmistunut Ensimäinen tasavalta kertoo Suomen tasavallan ensimmäisen presidentin, K. J. Ståhlbergin tarinan. Olen joskus itsekin kummastellut sitä, kuinka vähän olenkaan tiennyt Ståhlbergista. Koulukirjoissa Ståhlberg tuntui olleen ohimennen mainittu nimi ja tietokilpailujen knoppikysymys, vaikka tasavallan ensimmäisen presidentin kuvittelisi olevan juhlittu, muistettu ja arvostettu hahmo. Perusteelliseen historialliseen pohjatyöhön perustuva Kansallisteatterin näytelmä kuitenkin antaa Ståhlbergille arvoisensa, helposti lähestyttävän ja samalla näytelmäksi melko perusteellisen historiikin - ja onnistuu siinä samassa olemaan myös hyvää, viihdyttävää ja taidokasta teatteria.
Näytelmä kuvaa Ståhlbergin vahvana periaatteen miehenä, voimakkaana tasavallan, laillisuuden ja demokratian puolustajana, joka perisuomalaiseen tapaan ei niinkään hakeutunut korkeaan asemaan, kuin suostui siihen velvollisuudentunnosta, hieman vastahakoisesti: "Hitto!"
Ståhlbergin vastustajat taas olivat niitä, jotka halusivat joko kansalaisten tasavertaisuuden sijaan säilyttää elementtejä sääty-yhteiskunnasta tai ajoivat suorastaan diktatuuria. Valtakunnan alkuvuosina Ståhlbergin arkkivihollinen oli myöhemmin kansalliseksi pyhimykseksi nostettu Mannerheim, jonka ajatukset eivät suinkaan olleet alkuun kansanvaltaisia. Ehkä Ståhlbergin merkityksestä on oltu hissukseen juuri siksi, että tasavallan ensimmäisen parinkymmenen vuoden vaiheet eivät olleet monillekaan valtakunnan myöhemmille merkkihahmoille tai keskeisille poliittisille liikkeille (ajattelen nyt sinua Kokoomus) suinkaan mitenkään kunniakkaita. Pyrkimykset demokratian syrjäyttämiseksi olivat toistuvia ja kovin moni vaikutusvaltainen taho koki vetoa itsevaltiuteen.
Demokratia ei Suomessakaan ole sen historian aikana ollut itsestäänselvyys, vaan sen puolesta on pitänyt taistella. Keinoina ovat olleet periaatteellisuus, periksiantamattomuus, lakikirja ja toisinaan myös lakot ja kansalaistottelemattomuus - jollaisesta Ståhlberg antaa näytelmän alkupuolella malliesimerkin kieltäytyessään senaatin protokollasihteerinä esittelemästä laittomana pitämäänsä asevelvollisuuslakia.
Näytelmää itseään en voi kuin suositella jokaiselle demokratian ystävälle, oli teatteritaide sitten lähellä sydäntä tai ei. Ståhlbergin tarina ja henkilö ansaitsee tulla tunnetummaksi.
.. ja tässä vielä erinomainen keskustelu samasta aiheesta.