Riku Siivonen: Kaikki isäni tavarat

⭐⭐⭐⭐

Kirjastossa käydessäni huomasin kauhukseni, että minullahan oli kotonani jo vanhaksi ehtinyt laina. Rikun Facebook-tuttuna ja siksikin Rikun tarinankerronnan lahjat tuntevana olin laittanut kirjaan varaukseen heti silloin kun huomasin sen olevan julkaistumaisillaan, mutta tietenkin kävi niin että oma paikkani varausjonossa aukesi juuri jouluhämminkien aikoihin ja kirja unohtui kuukaudeksi omaan hyllyyni.

Kirjan päähenkilö on kovasti Rikua itseään muistuttava henkilö: elokuvaohjaajan kanssa seurusteleva, peliriippuvuuden, aineiden, syyllisyyden, ahdistuksen, tunteiden ja vastuullisuuden kysymysten kanssa kamppaileva kamppaileva keski-ikäinen mies, joka käy läpi isänsä valtavaa jäämistöä ja pohtii kaikkien elämänsä haasteiden taustalla kummittelevaa isäsuhdettaan. Lajityyppinä on siis autofiktio, joka toimii kehyksenä kirjan varsinaiselle annille: kokoelmalle erilaisia hauskoja ja kipeitä pohdintoja, teräviä havaintoja ja myös monia sellaisia osuvia menestyvän, kaupunkilaisen, verkostoituneen elämän ja asennemaailman kyseenalaistuksia, joista voisi kysyä puhuuko nyt päähenkilö vai sen isä.

Ehkä autofiktiivinen Riku ei aina saavuta ihan samaa pistävän osuvaa nerokkuutta kuin samaa nimeä kantava sosiaalisen median nerokas tili, vai onko kyse vain siitä että kirjassa kipeät kokemukset ovat vielä enemmän pinnalla ja vähemmän ironisesti etäännytettynä kuin somessa? Siitä huolimatta kirjan kanssa vietetty ilta tuntui illalta nerokkaan muita syvemmälle näkevän ihmisen seurassa, ja koska parinsadan sivun mitta ei vaadi istumalihaksilta yhden illan suoritusta enempää, ehtii kirjakin taas palautua kaupunginkirjaston kiertoon vain muutaman päivän myöhässä.