Twitterin tuho olisi kansanvallan voitto

Elon Muskin suurimmaksi saavutukseksi saattaa jäädä internetin kehityksen suunnan kääntäminen keskitetystä ja oligarkkien hallitsemasta internetistä takaisin kohti hajautettua ja käyttäjien ehdoilla toimivaa.

Ensimmäisen kerran ilmestyin Internetiin vuonna 1992. Yhteyteni oli pätkivä, sillä se palvelin johon puhelinmodeemillani olin yhteydessä, oli itsekin yhteydessä muuhun maailmaan vain kerran tai pari vuorokaudessa. Silti yhteys palvelimelle, jolla oli yhteys koko maailman yhdistävään verkostoon tuntui huimalta, vaikka juuri muuta ei tekstipohjaisella palvelimella voinutkaan tehdä kuin lähettää sähköpostia tai keskustella Usenet-ryhmissä. Kuvat ja selaimet saapuivat internetiin vasta muutama vuosi tämän ensikosketukseni jälkeen.

Alkuvuosien internet muodostui pitkälti toisistaan erillään olevista käyttäjistä ja itseorganisoituneista käyttäjäryhmistä, jotka olivat kukin verkossa erillään, mutta silti yhteydessä toisiinsa erilaisten järjestelmiä yhdistäneiden protokollien kautta. Aikakautta leimasi tietynlainen anarkistinen luovuus, jonka mahdollisti internetin perusidea: verkostolla ei ole yhtä omistajaa tai sellaista kohtaa, jonka kautta voisi kontrolloida koko kokonaisuutta.

Kuitenkin viimeistään siitä lähtien kun verkon pioneerien ohella myös suuret yritykset kiinnostuivat internetistä, internetin kehitystä on sävyttänyt jännite keskittäjien ja hajauttajien välillä.

Koteihin internet alkoi saapumaan 1995, kun Microsoft julkaisi Windows 95-käyttöjärjestelmänsä. Sen ensimmäisissä versioissa oli työpöydällä valmiina Microsoftin MSN-palvelu, joka oli Microsoftin yritys ottaa koko käyttäjien internet haltuunsa. Palvelun ajatuksena oli syrjäyttää jokaiseen verkon kolkkaan näkevät juuri keksityt verkkoselaimet, ja sen sijaan ohjata käyttäjät Microsoftin hallinnoimaan suljettuun, tuotteistettuun ja kaupallistettuun ympäristöön.

Käyttäjät kuitenkin valitsivat toisin, Microsoftin siistin aidatun puutarhan sijaan ihmisiä houkutti avoimen internetin villi vapaus.

Köydenveto keskittäjien ja hajauttajien välillä on silti senkin jälkeen jatkunut, ja keskittäjien leiriin on suurten digijättien lisäksi liittynyt myös kansalaisiaan valvovia isovelivaltioita. Omistukseltaan ja hallinnaltaan keskitetyssä internetissä kuitenkin sillä ihmisten luovuudella, joka käyttäjien internetin on pitkälti synnyttänyt, on tilaa vain silloin kun se sopii palveluiden omistajien tahtoon ja liiketoimintamalleihin.

Pitkään on näyttänyt siltä että internetin kehitystä ohjaavat voimat vievät väistämättä kohti aina vain suurempaa omistuksen ja tiedon hallinnan keskittymistä.

Ennen kuin nyt alkaa olla pitkästä aikaa ensimmäisiä voimistuvia merkkejä muutoksesta.

Elon Muskin suurimmaksi saavutukseksi saattaa jäädä Twitterin tuhoaminen. Twitterin menestys perustui alun perin monella tavalla juuri alkuvuosien vapaalta internetiltä omaksuttuihin piirteisiin. Se oli kohtuullisen neutraali alusta, jota ei oltu liian voimakkaasti tuotteistettu tai kaupallistettu, ja se antoi paljon tilaa käyttäjien vapaudelle, luovuudelle ja myös anarkistiselle hauskanpidolle. Twitter on ollut keskeisessä roolissa erilaisten yhteiskunnallisten verkostojen viestintäkanavana, ja sitä pidetään keskeisenä mahdollistavana tekijänä monessa yhteiskunnallisessa mullistuksessa, kuten arabimaiden demokratisoitumista vaatineessa arabikeväässä.

Twitterissä on kuitenkin yksi keskeinen ongelma: kaikesta sen tarjoamasta vapaudesta huolimatta se on kuitenkin pohjimmiltaan keskitetty järjestelmä, ja kaikki keskitetyt järjestelmät ovat lopulta hallitsijansa tahdon ja kykyjen varassa.

Mastodonin huima nousu sosiaalisen median kanavana, ja koko avoimen toisiinsa kytkeytyneistä palveluista muodostuvan Fediversen idea ovat synnyttäneet minussa aivan uutta toivoa ja innostusta siitä, että ehkä Internet on sittenkin taas vapautettavissa oligarkkien, suuryritysten ja isovelivaltioiden otteesta itse organisoituvien vapaiden kansalaisten alustaksi.

Mastodon tarjoaa käyttäjälle kaiken sen minkä myös Twitter (ja itse asiassa paljon enemmän), mutta sillä ei ole keskitetyn järjestelmän heikkouksia. Mastodonia käytetään tuhansilta erillisiltä sivustoilta käsin, mutta kaikki sivustot ovat silti yhteydessä toisiinsa. Kukaan ei omista Mastodonia -- ja samalla se on kaikkien omistama. Sitä ei voi yksikään oligarkki ottaa haltuunsa ja omien valtapyrkimystensä välineeksi.

Kysymys ei ole vain työkaluista ja niiden paremmuudesta, vaan siitä, kuka omistaa ja hallitsee avoimen yhteiskunnan perusinfrastruktuuria. Sillä, kuka kontrolloi viestintäämme ja sosiaalisia suhteitamme, on pidemmällä tähtäimellä ratkaiseva merkitys sen suhteen, rakentuuko yhteiskuntamme vapaiden kansalaisten tarpeiden ja näiden itse organisoimien verkostojen varaan, vai ovatko keskipisteessä yritykset ja isovelivaltiot, joille ihmiset ovat hyödynnettäviä kuluttajia tai kontrolloitavia alamaisia.

Ei ole liioittelua sanoa, että valitessamme millaista sosiaalista mediaa käytämme, valitsemme myös millaista yhteiskuntaa edistämme.