Mistä valtamedia oikeasti vaikenee?

Planeetan lämpötilaennätykset menivät taas kirkkaasti rikki. Ja siitä me olemme käsittämättömän hiljaa.

On yksi asia, josta suurimmat mediat oikeasti ovat käsittämättömän hiljaa. Se asia on tämä tässä.

Kun joulukuussa Pariisin ilmastokokouksessa päätettiin pyrkimyksestä rajoittaa seuraavien vuosikymmenten toimepiteillä maapallon lämpötilan nousu 1.5 asteeseen, meni vain kaksi kuukautta ja ja raja meni jo rikki! Kyseessä on toki vain yhden kuukauden mittaustulos, mutta asiantuntijat ovat tyrmistyneitä. Mitään vastaavaa lämpötilan nousua ei koskaan ennen ole tapahtunut.

Koko talvi on ollut kummallinen. Suomen kylmä tammikuu oli hetkellinen poikkeus, sillä arktisen alueen lämpötila oli tammikuun aikana peräti 7,5°C yli pitkän ajan keskiarvon. Yksittäisinä päivinä globaali lämpötila on ylittänyt jopa kahden asteen rajan, jota maapallon ei pitänyt ylittää ennen vuotta 2100!

Valitettavasti tämä on kuitenkin vasta esimakua siitä mitä on tulossa ellei ilmastonmuutosta saada nopeasti kuriin.

Ottaen huomioon kuinka merkittävästä, jopa koko ihmiskunnan olemassaoloa uhkaavasta asiasta on kyse, puhumme mitättömän vähän siitä, mitä ilmastonmuutoksen rajoittaminen Pariisissa sovittuun 1,5 asteen tavoitteeseen todella merkitsee. Erityisen äänekkäästi vaikenemme siitä, mitä ilmastonmuutoksen rajoittaminen merkitsee meille itsellemme ja elämäntavoillemme. Se keskustelu on kohta kuitenkin laajemminkin alkamassa, sillä kuten Guardian uutisoi, myös Euroopan Komissio kehottaa eurooppalaisia maita valmistautumaan keskusteluun "perustavanlaatuisista elämäntapamuutoksista" ilmastonmuutoksen rajoittamiseksi.

Olemme yhteiskuntana aika pitkälti vieläkin laittaneet toivomme yksin teknologian kehityksen mahdollisuuksiin ratkaista länsimaisen elämänmuodon perustavanlaatuiset kestävyysongelmat. Vaikka teknologiat ovat ottaneet monia rohkaisevia loikkia, on silti epätodennäköistä, että teknologinen kehitys ja puhtaiden teknologioiden käyttöönotto etenisi sellaista vauhtia, että kasvihuonekaasujen kasvu ja planeetan lämpötilan nousu olisivat pysäytettävissä yksin niiden kautta. Tarvitaan muutosta myös käyttäytymisessämme. Kestävämpi tapa elää maapallolla ei voi perustua materian ja polttoaineiden kulutukselle ja niiden loputtomalle kasvulle, vaan on opittava elämään planeetan resurssien rajoissa -- tai varautua romahtaneen ekosysteemin ja resurssisotien helvettiin.

Hiljalleen on alettu ymmärtää, että pelkkä nykyisen järjestelmän hienosäätö ei riitä, vaan tarvitsemme myös uusia prioriteetteja -- globaalia elämäntapamuutosta. Yksi hienoimmista ja selkeimmistä esityksistä tästä aiheesta on yllättäen -- ja ehkä sittenkään ei niin yllättäen -- paavi Fransiscuksen viime kesänä julkaisema Laudato Si-teksti. Jos sitä ei ole lukenut, se kannattaa lukea: siinä paavi -- ja paavin apuna toiminut monitieteellinen työryhmä -- esittää hienosti sen, miten ilmastonmuutoksen torjunta on kytköksissä myös kysymyksiin esimerkiksi köyhyydestä, oikeudemukaisuudesta ja elämäntavoista. Maapallo on nähtävä systeeminä, jossa kaikki on keskinäisessä riippuvuussuhteessa. Piispa Irja Askola sanoo sunnuntain Helsingin Sanomien haastattelussa, että "synnin palkka tarkoittaa sitä, että menettää kontaktin itseensä ja läheisiin". Tähän voisikin lisätä vielä yhden tason: olemme menettäneet myös kontaktin elämää ylläpitävään planeettaan ja ymmärryksemme siitä, että ihmiskunnan elämän jatkuvuus on siitä täysin riippuvainen.

Tavoite päästä eroon kasvihuonepäästöistä vaikuttaa vaikealta, jopa ylivoimaiselta. Elintasomme ja ylipäätään koko länsimaisen kulttuurin viimeisen parinsadan vuoden kehitys on pohjannut juuri fossiilisten polttoaineiden käyttöön. Saamme siis kiittää omasta hyvinvoinnistamme pitkälti niitä samoja asioita jotka ovat viemässä meitä kohti tuhoa.

Kun katastrofi on vältettävissä vain ennennäkemättömällä globaalilla muutoksella, on helppo vaipua epätoivoon, kieltäytyä uskomasta koko asiaa tai yksinkertaisesti vain sulkea silmänsä. Ikävät tosiasiat eivät kuitenkaan poistu sillä, että niistä vaietaan. Kyynisyydelle ei myöskään saa antaa periksi, asioihin ja maailman tilaan pystyy vaikuttamaan.

Vaikka yksittäisen ihmisen vaikutusmahdollisuudet tuntuvat mitättömiltä, meillä ei kuitenkaan ole muuta paikkaa aloittaa kuin omasta itsestämme. Arkiset yksilötason ekologiset valinnat -- sellaiset joista esimerkiksi parhaillaan käynnissä olevassa Ekopaasto-kampanjassa puhutaan -- nähdään usein tyylivalintoina ja elämäntapafiilistelynä, mutta niissä on kyse paljon syvemmästä asiasta: niiden kautta tehdään todeksi sitä kestävämpää elämäntapaa, jota kohti meidän pitäisi olla menossa. Ne osoittavat vahvaa uskoa siihen, että liki mahdottomaltakin näyttävä voi muuttua mahdolliseksi.

Elämäntapamuutosten lisäksi meidän pitää kuitenkin myös pitää itse asiasta meteliä. Vaikeista ja elintärkeistä asioista ei saa vaieta.