Olin jossain vaiheessa jo päättänyt, että en lähtisi kuntavaaleihin uudestaan ehdolle. En erityisesti kaipaa elämääni lisää kokouksia ja kampanjoinniksi kutsuttu itsensä myyminen kuuluu epämiellyttävimmiksi tuntemiini asioihin.

Lykkäsin päätöstä pitkälle, mutta päätin lopulta, että kun minulla joka tapauksessa on taipumus puuttua asioihin, jotka minullekin kuuluvat, niin parempi ottaa se homma jatkossakin tosissaan. Se mitä olen kaupunkipoliitiikan piirissä ja Vihreiden edustajana esimerkiksi ympäristö- ja lupajaostossa viimeisen neljän vuoden aikana tehnyt, on myös ollut merkityksellistä ja toivottavasti myös jossain määrin vaikuttavaa.

Niinpä tässä taas ollaan, huhtikuussa on vaalit. Sen kunniaksi tässä tiettävästi elämäni ensimmäinen saliselfie.

Lähden vaaleihin puolustamaan kaupunkiluontoa, lähidemokratiaa ja omaleimaisia helsinkiläisiä kaupunginosia, seuraavin viestein.

Kotikaupunkini Helsinki kuuluu parhaimmistoon sen suhteen, mitä kaupungeissa maailmalla on ylipäätään tarjolla. En tiedä toista kaupunkia, joka tarjoaa yhtä korkeaa elämisen laatua: upean luonnon ja Itämeren syleilyyn rakentunut kaupunki, joka on samaan aikaan riittävän suuri, että se voi tarjota kaiken sen mitä muutkin suurkaupungit, mutta samalla riittävän pieni, että se on välttynyt monilta muiden suurten kaupunkien ongelmilta.

Samalla Helsinkiä uhkaa kuitenkin moni sellainen asia, joka uhkaa tehdä Helsingistä vähemmän Helsingin. Helsingin eri alueet uhkaavat muuttua tylsemmiksi ja vähemmän omaleimaisiksi. Kaikki eivät ymmärrä tai anna arvoa helsinkiläiselle elämäntavalle, jossa kaupunkilaisuuteen kuuluu esimerkiksi se, että luontokaan ei koskaan ole kaukana. On vaikuttajia, jotka näkevät lähiöt jotenkin keskeneräisenä tai puutteellisen kaupunkina ja lähiluonnon vain rakennusmaavarantona. Tällaista olen vastustanut ja tulen vastustamaan.

Juuri näistä samoista syistä viime vuosinakin on asukkaiden ja kaupungin välille noussut konflikteja, joissa paikalliset asukkaat ovat usein kokeneet jäävänsä suunnitelmien jalkoihin ja valmistelukoneiston jyräämäksi. Kaupungilla on vuorovaikutusprosesseja, mutta ne eivät vaikuta niin paljon kuin pitäisi, ja niiden tulokset saatetaan toisinaan suorastaan sivuuttaa. Helsingistä vaikuttaa tulleen liian suuri nykyiselle hallinnolle, ja demokratia on uhattuna, kun paikallisesti merkittäviä päätöksiä saattavat tehdä päättäjät, joilla ei ole mitään omakohtaista yhteyttä päätöstensä vaikutuksiin. Siksi tulee edistää sitä, että päätösvaltaa siirtyy entistä konkreettisemmin myös paikallisemmalle tasolla, kaupunginosiin. Tulen edistämään lähidemokratiaa.

Kolmanneksi, Suomen on vallannut toivottomuus ja tulevaisuususkon puute. Helsingin ei ole mikään pakko langeta samaan ankeuteen, vaan Suomen suurimmalla kaupungilla on mahdollisuus ja vähän velvollisuuskin paikata sitä, mitä muut ovat rikkoneet. Perusjuttujen - koulujen, terveydenhoidon, kulttuurin - on yksinkertaisesti toimittava. Näissä vaaleissa on syytä äänestää arvopohjansa mukaisesti: oikeusvaltion, demokratian, kaikkien tasavertaisen kohtelun, reilun ja heikommista huolta pitävän yhteiskunnan puolesta. Helsingin kuuluu näyttää tietä toiveikkaampaan tulevaisuuteen.

Kaupungin päätöksenteossa on tietenkin hurjan paljon muitakin tärkeitä asioita. Nämä ovat kuitenkin niitä, jotka minua ajavat taas laittamaan tähän aikaani ja energiaani.

Minulla ei ole omaa kampanjaorganisaatiota, ei edes tukiryhmää. Jos näitä asioita kiinnostaa lähteä edistämään, otan mielelläni vastaan apua, tukea ja kannustusta.