
Olen ehdolla kuntavaaleissa huhtikuussa 2025
Olen digitalisti, humanisti, luontoihminen, kaikenlaisen kulttuurin ystävä, digi- ja demokratia-aktiivi, kirjoittaja, bassoäänien laulaja, futisfaija ja koiranomistaja. Työskentelen digitaalisen viestinnän johtotehtävissä, ja työurani olen tehnyt digitaalisen kehityksen etujoukoissa niin yrittäjänä, kehittäjänä kuin edistäjänä. Edellisten kuntavaalien jälkeen viimeiset neljä vuotta olen toiminut kaupungin ympäristö- ja lupajaostossa.
Kaupunkipolitiikassa olen pitänyt ääntä kaupunkiluonnon, lähidemokratian ja Helsingin alueiden omaleimaisuuden säilyttämisen puolesta.
Olen kolmen lapsen isä ja koiran isäntä, asun Laajasalossa, missä elin myös lapsuuteni. Miellän olevani vahvasti itähelsinkiläinen, jo isoisoisäni vietti kesänsä Herttoniemessä.
Olen tehnyt työurani pitkälti Internetin ja muun teknologian parissa. Vuonna 1999 perustin Huuto.netin, josta kasvatin Suomen suurimman verkkohuutokaupan. Sen jälkeen olen ollut niin tukemassa muiden alan yritysten kasvua, kuin rakentanut omassa yrityksessäni hyperpaikallista sosiaalista mediaa. Kyllästyttyäni startup-maailmaan lähdin vetämään Suomen ev. lut. kirkon verkkoviestintää, ja siinä tehtävässä olen viihtynyt jo vuosikausia.
Olen lukioikäisestä lähtien laulanut Laajasalon lukiossa perustamassamme mieskuoro Könsikkäissä. Laulutouhu on ollut ajoittain jopa puoliammattimaista, olemme esiintyneet melkein kaikkialla missä Suomessa tällaiset kokoonpanot voivat esiintyä, kissanristiäisistä konserttilavoille ja isoihin televisiotuotantoihin. Nykyisin laulan myös klassisempaa materiaalia Kallion kantaattikuorossa.
Monipuolinen musiikki on minulle tärkeä juttu: minulla on satojen vinyylilevyjen kokoelma, sinfoniaorkesterin kausikortti ja vakiopaikka Oopperatalossa.
Ulkona liikkuminen on minulle tärkeä juttu. Minulla on tapana käydä vuosittain itsekseni syksyllä vaeltamassa Lapin erämaissa ja kansallispuistoissa, ja talvella taas haen Lapista lunta, tuntureita ja erilaisia hiihtomaastoja. Helsingin edustalla hyvinä jäätalvina harrastan retkiluistelua, ja avoveden aikana melontaa. Jos mikään näistä ei natsaa, Laajasalossa on erinomaiset juoksumaastot ja hyvä kuntosali. Sienestäminen on parasta meditaatiota.
Meri on minulle läheinen elementti. Ajattelen vanhaa hidaskulkuista raumalaista puurakenteista keskimoottorivenettäni kesämökkinäni. Venepaikkani on Kartanon venekerhossa Kivinokassa.
Kaupunkipoliittisten teemojen lisäksi minua kiinnostaa erityisesti teknologian ja politiikan välinen suhde. Liian vähän kiinnitämme huomiota siihen, miten ratkaisevassa roolissa erilaiset tekniset ratkaisut ja palveluvalinnat saattavat olla sen suhteen, millaiseksi yhteiskuntamme muodostuvat. Olen kirjoittanut tästä teemasta paljon.
Teknologia on myös muunlaisen harrastuksen ja aktivismin kohde. Pidän merkittävänä yhteiskunnallisena riskinä sitä, että sosiaalisen median palvelut ovat keskittyneet amerikkalaisille miljardööreille. Euroopan tulee tavoitella teknologista suvereniteettia, mikä tarkoittaa pyrkimystä siihen, että teknologiat ovat omassa hallinnassamme. Olen pyrkinyt tarjoamaan tähän myös konkreettisen ratkaisun. Olen vuodesta 2023 alkaen pyörittänyt Suomi.social -nimistä Mastodon-somepalvelua ja samassa yhteydessä myös koko suomalaisen Mastodon-verkoston yhteen liittävää rele.suomi.social -palvelua.
Myös tämä pari vuotta sitten usemman lehden uutisoima sähkön kulutusta pörssisähkön hinnan mukaan säätelevä ratkaisu on minun tekemäni. Kuka vaan voi ottaa sen ilmaiseksi käyttöön.
Teknologis-viestinnällis-liiketoiminnallisen työtaustani vastapainoksi olen koulutukseltani teologian maisteri Helsingin yliopistosta, käytännössä uskonnon, filosofian ja elämänkatsomustiedon aineenopettaja. Näitä töitä en kuitenkaan ole vielä koskaan päässyt tekemään. Minulla on myös Master of Business Administration (MBA) -tutkinto Bradfordin yliopistosta Englannista, ja olen lisäksi opiskellut laajasti myös mm. tulevaisuudentutkimusta, filosofiaa, viestintää ja psykologiaa. Kirjahyllyni notkuvat lukemattomia kirjoja.





