Villa Hällebo paloi, mutta syy ei ollut yksin tuhopolttajan
Kruunuvuoren viimeinen huvila, Villa Hällebo paloi perjantaina 7. toukokuuta. Vaikka tuhoutumisen välitön syy luultavasti onkin tuhopoltto, varsinainen syy on huvilan päästäminen rappioitumaan, mihin on johtanut kaupungin vuosikymmenien takaa peräisin oleva välinpitämättömyys varsinkin esikaupungeissa sijaitsevia vanhoja, vähän myytäviä tai käyttöön muuten otettavia rakennuksia kohtaan.
Ensimmäisessä kuvassa on huvila vuonna 2000. Toisessa viime syksynä.
Hyvin tyypillisesti näitä vanhoja rakennuksia olisi vuosien ja vuosikymmenten varrella ollut moni valmis vapaaehtoisesti korjaamaan ja ylläpitämään. Näin Hällebonkin kanssa. Vielä tammikuussa jo pahasti rapistuneen huvilan suhteen oli vireillä toiveikkuutta.
Valitettavasti Hällebon kohtalo on kaikkea muuta kuin poikkeuksellinen. Sama kohtalo on ollut monella muullakin, varsinkin esikaupunkialueella sijaitsevalla vanhalla rakennuksella. Kaupungilla ei ole ollut halua eikä varaa niitä kunnostaa ja ylläpitää, mutta ei myöskään intoa antaa kaupunkilaisten ottaa niitä vastuulleen.
Yritin itse suunnilleen kymmenen vuotta sitten pelastaa Herttoniemen Fastholmassa sijainnutta huvilaa Fastholman huvila. Siihen huvilaan oli minulla henkilökohtainenkin suhde, sen oli nimittäin rakentanut kesäpaikakseen vanginvartijana Sörnäisissä työskennellyt isoisäni isä, ja kun olin lapsi se oli vielä isovanhempieni sukupolven kesäpaikkana.
Fastholman huvilasta innostui iso joukko herttoniemeläisiä ja muita helsinkiläisiä, vapaaehtoiset kunnostivat huvilaa, järjestivät siellä tapahtumia ja pitivät kahvilaa. Ensin toiminta ajettiin alas, sitten huvila rappeutui entisestään, ja kun tyhjäksi jäänyt huvila vallattiin, kaupunki jyräsi myös itse huvilan.
Tällainen vanha rakennuksiin sitoutunut kulttuuriperintö vähenee Helsingissä koko ajan, mutta olisi korkea aika löytää ryhtyä antamaan jäljellä oleville arvostusta, ja saada myös kaupungin kiinteistöistä vastaavien virkamiesten asenteita ja toimintamalleja sellaisiksi, että kaupunki paremmin tukisi tällaisia aktiivisten kansalaisten pyrkimyksiä lähiympäristönsä kehittämiseksi, kunnostamiseksi ja suojelemiseksi. Välinpitämättömyys tuntuu monesti olleen syvällä virkamiehistössä, aina poliittista johtoa ei ole edes informoitu siitä mitä virkamiehet ovat rakennuksille tehneet. Ennen kaikkea pitää pystyä tekemään päätöksiä, aika on vanhojen rakennusten vihollinen, ellei niitä ylläpidetä.
Fastholman kohtalosta neuvotellessamme ja sen kunnostusta suunnitellessamme huomasimme, että samat toimintatavat, jotka soveltuvat kaupallisesti paremmin hyödynnettävän tilan vuokraamiseen tai myymiseen eivät siltikään sovellu vanhempiin, vaikeampiin ja erikoisempiin rakennuksiin. Silti näillä rakennuksilla ja tiloilla voi olla valtavasti muuta arvoa lähiympäristölleen, jos ne vaan saadaan käyttöön ja ennen pitkää myös parempaan kuntoon.
(Hällebon kuvat: Heidi Richert ja Merja Vesander, molemmat Helsingin kaupunginmuseon kokoelmista)