Mikä on oikea koko Helsingille? | Lari Lohikoski 831 Ehdolla Helsingin kaupunginvaltuustoon

Mikä on oikea koko Helsingille?

19.05.2021
helsinki kaupunkisuunnittelu kasvu

Voiko kaupungin voimakas kasvu johtaa kaupungin alueiden luonteiden yksipuolistumiseen ja siihen, että kaupungin koon kasvun haitat päihittävät sen hyödyt?

Hesari julkaisi näyttävän jutun yhdestä kunnallisvaaleissa keskeiseksi nousseesta kysymyksestä: luonnon ja rakennetun ympäristön suhteesta, ja siitä uhkaako runsas asuntorakentaminen helsinkiläisten lähiluontoa.

Kaupungin luonnon ja erilaisten kaupunginosien omaleimaisuuden puolustaminen on yksi keskeisistä teemoista, joka motivoi minuakin vaikuttamaan kaupunkipolitiikkaan. Minua huolestuttaa kaupungin rakentamisessa sitä uhkaava vauhtisokeus, se että kaupungin voimakkaasti kasvaessa samalla menetettäisiin jotain sellaista, jota ei saada takaisin – siis esimerkiksi luontoa ja kulttuuriympäristöä.

Kaupunkilaisten osallisuus suunnitteluun ei nyt ole aina toteutunut siten kuin sen pitäisi, vaikka osallisuuden lisääminen on ollut pitkään keskeisenä tavoitteena. Asukkaiden kotiseutuja koskevia suunnitelmia on tullut esille usein yllättäen, ja olemassaolevien vuorovaikutusprosessien vaikuttavuus jäänyt vähäiseksi. Kotiseutujen puolustamista ei pitäisikään leimata vain muutosvastaiseksi nimbyilyksi, vaan pyrkiä saamaan kotiseutuylpeys ja -rakkaus pikemminkin voimavaraksi – vaikka tietenkään ristiriidoilta ja pettymyksiltä ei aina yhteistä kaupunkitilaa kehitettäessä voidakaan välttyä.

On kuitenkin hyvä kysyä, millaista kaupunkikäsitystä nyt vahvoilla oleva kaupunkikehityksen linja edustaa ja missä määrin siinä on kyse etenkin mieltymyksistä tietynlaiseen kaupunkiympäristöön, eikä yksin kestävyystavoitteiden ja väistämättömänä pidetyn kaupungin voimakkaana jatkuvan kasvun pakottamista ratkaisuista.

Hesarinkin jutussa mainittu Facebookiin vuonna 2009 perustettu “Lisää kaupunkia Helsinkiin” -ryhmä on ryhmän perustajien omankin ymmärryksensä mukaan ollut merkittävä vaikuttaja siinä, millaiseksi helsinkiläinen kaupunkikehitys on viime vuosina muodostunut. Ryhmä on määritellyt itsensä alusta alkaen ryhmäksi niille, joiden mielestä “Helsingin seudulla on aivan liian vähän oikeaa kaupunkia. Tiheästi rakennettuja kerrostalokortteleita, joiden kivijalat ovat pikkuliikkeitä täynnä ja joissa on sopivasti puistoja luomassa kaupunkilaisille kohtauspaikkoja.” Lähtökohtana on siis mieltymys usein parhaiten ruutukaavassa toteutuvaan urbanismiin, sinänsä hyvä ajatus kaupungista, johon on helppo rakentaa kestävä liikennejärjestelmä, jossa on tarjolla paljon hyviä lähipalveluita ja kuitenkin myös puistoissa vihreää.

Olen itsekin ollut ryhmän jäsen vuosikausien ajan, ja nauttinut sen erittäin hyvin informoitujen ja innokkaiden keskusteluiden seuraamisesta. Se lienee Suomen paras kaupunkikehityksen keskustelufoorumi, ja se että mukana on keskeisiä kaupunkipolitiikkoja on taannut sen että keskusteluilla on myös vaikuttavuutta ja painoarvoa.

Ilmakuvahahmotelma Kruunuvuorenrannasta

Mutta mitäpä jos suuri joukko helsinkiläisiä ei jaakaan samaa kaupunki-ideaalia ja halua asua sellaisessa kaupungissa, mitä ryhmä kertoo tavoittelevansa?

Tajusin nimittäin itse vuosia urbaanimpaa Helsinkiä kaivanneena, että eihän minun elämäntyylini itse asiassa ole koskaan ollut erityisen keskustaurbaani. Sen sijaan olen valinnoillani hakeutunut koko ajan kohti lähiöurbaania elämäntapaa, jossa ruutukaavakeskusta on suunnilleen puolen tunnin matkan päässä, kauppaa ei löydy oman korttelin kivijalasta, vaan pienen fillarimatkan päästä, mutta luonto sitäkin lähempänä ja pieneen metsään saattaa päästä melkein pihalta. Meitä luonnosta ja omaleimaisista kaupunginosista pitäviä on Helsingissä paljon, ja meidän identiteettimme on yhtä lailla helsinkiläinen.

Tavoitteeksi kaupungin eri alueiden monimuotoisuus

Helsingin kokoisessa kaupungissa on lukemattomia käsityksiä siitä, mikä tekee hyvän kaupungin ja hyvän asuinalueen. Rakastan Helsingin keskustaa, mutta en minä siellä haluaisi asua – ainakaan tässä vaiheessa elämääni. Monimuotoisessa kaupungissa onkin olennaista, että myös kaupungin alueet ovat monimuotoisia. Siksi kaupungin kehitystä ei saa antaa liikaa dominoida vain tietyn käsityksen hyvästä kaupungista.

Tiiviin ja urbaanin kaupungin rakentamiseen aiemmin väljemmillekin alueille ajaa kuitenkin pari lähtökohtaisesti ihan hyvää perustetta. Ensiksi, tiiviissä kaupungissa liikkumisen tarve on vähäisempi, ja liikenne todennäköisemmin tapahtuu kestävämmin julkisella liikenteellä. Toiseksi, kun rakennetaan tiiviisti, luontoa säästyy rakennetun alueen ulkopuolella paljon enemmän kuin jos rakennettaisiin väljemmin. Kolmanneksi, kaupunkia tiivistämällä samalle alalle saadaan mahtumaan enemmän ihmisiä – ja rakentaahan täytyy rutkasti, jos Helsinki jatkaa kasvuaan ennusteiden ja myös joidenkin toiveiden mukaisella tavalla. Runsaalla rakentamisella hillitään myös asuntojen hintojen nousua.

Helsingin kasvuennuste

En ole sinänsä näistä eri mieltä, ja tiivis rakentaminen vanhojen satamien tilalle ja vilkkaiden liikenneväylien varteen on oikein fiksua, mutta olen eri mieltä siitä, onko kaupungin runsas kasvu todella asia jota kannattaa tavoitella – tai jopa likipitäen kaupungistumisen pakottama luonnonlaki, jolle ei mahda mitään ja johon täytyy vain sopeutua.

Politiikka ei nimittäin ole vain yhteisten asioiden hoitamista, vaan myös yhteisten asioiden ohjaamista. On asioita, joihin poliittisella tahdolla ei voida vaikuttaa, ja joihin on vain sopeuduttava – kuten nyt vaikkapa planetaariset kestävyysrajat – mutta kaupungin koon kasvu ei ole täysin poliittisen vaikuttamisen tavoittamattomissa. On toki niin, että siihen vaikuttaminen on vaikeaa yksin kaupungin itsensä keinoin, mutta vaikuttaa siihen kyllä voidaan.

Tämä on kysymys, johon minulla ei ole antaa kunnallisvaaleihin suoraa valmista ratkaisuehdotusta (joitain sellaisia ovat esittäneet ehdokaskollegat Mari Holopainen ja Terhi Ainiala), mutta sen sijaan haluan nostaa esille kysymyksen: mikä on sopiva koko Helsingille?

Millaista Helsinkiä tavoittelemme?

Optimaalinen koko kaupungille on kaupunkitaloustieteen klassisia kysymyksiä. Ajatuksena on se, että kaupungin koon kasvu tuottaa paljon erilaisia hyötyjä, mutta ennen pitkää myös haittoja. Niin kauan kuin hyödyt ylittävät haitat, kaupungin kannattaa kasvaa, mutta jossain vaiheessa kaupungin koon kasvu ei enää lisää hyvinvointia, vaan vähentää sitä. Malleja on paljon ja ne painottavat kaikki erilaisia asioita, eikä siksi ole olennaista niinkään tarkastella mitään yksittäistä optimia etsivää mallia, kuin tunnistaa niiden kaikkien takana oleva perusasetelma: jokaisella kaupungilla on optimaalinen kokonsa, ja se lienee jokaiselle kaupungille erilainen.

Väitän, että Helsingistä tekee elämänlaatumittareissa mitattuna yhden maailman parhaista kaupungeista juuri se, että se on nykyisellään samalla riittävän suuri tarjotakseen kaiken sen mitä suurkaupungin kuuluukin tarjota, mutta yhtä aikaa riittävän pieni, väljä ja luonnon ympäröimä, että elämänlaatu on korkeaa, stressitöntä ja harmonista, ja että kaupunki tuntuu pääsääntöisesti hallittavalta, turvalliselta ja yhteiseltä. Harva pääkaupunki onnistuu yhdistämään nämä molemmat piirteet.

Voin aika vakuuttuneena väittää, että mikäli kaupunki jatkaa pitkään voimakasta kasvuaan nykyisellä alueellaan, ennen pitkää edellä mainitut elämänlaatuominaisuudet heiketä. Tuskin olemme vielä tässä vaiheessa saavuttamassa kipurajoja, ja Helsingillä on vielä varaa kasvaa, mutta jo tässä vaiheessa olisi olennaista avata keskustelu siitä kuinka paljon.

Siis jos Helsinki olisikin tulevaisuudessa jo melko lähellä optimaalista kokoaan, niin kaupungin erinomaisen elämänlaadun turvaamiseksi olisi ryhdyttävä miettimään paitsi sitä, miten kaupunkiin rakennetaan asuntoja uusille helsinkiläisille, myös sitä miten kaupungin kasvua ja samalla myös asumisen hinnan nousua ajan saatossa myös hillitään. Käytännössä se tarkoittaisi ainakin sitä, että oman kaupungin kehittämisen lisäksi toimisimme muiden kaupunkien kanssa verkostona. Tällainen vaatisi ajattelutavan muutosta, ja edellyttäisi myös yhteistyötä valtion ja muiden kuntien kanssa, mutta samalla avaisi myös mahdollisuuksia kokonaan uudenlaiselle alueelliselle yhteistyölle – ja toivottavasti myös laajemmalle ja kokonaisvaltaisemmalle hyvinvoinnin kasvulle.

Samalla olisi toki välttämätöntä huolehtia myös niistä asioista, joissa ei ole varaa epäonnistua: vaativien ilmasto- ja muiden kestävyystavoitteiden saavuttamisesta.

(Kuvat: Helsingin kaupunki, Tero Pajukallio)

Jaa tämä sosiaalisessa mediassa: